Kääntyykö seuran kurssi? JYP nimesi uuden päävalmentajansa

JYP on palkannut uudeksi päävalmentajakseen 55-vuotiaan Jukka Ahvenjärven kanssa. Sopimus on yhden vuoden mittainen, mutta seuralla on optio vielä toisesta vuodesta.
Pitkällä valmentajaurallaan Ahvenjärvi on toiminut muun muassa JYP-Akatemian päävalmentajana Mestiksessä sekä JYPin apuvalmentajana. Viimeksi hän on valmentanut JYPin A-nuoria kaudella 2019-20,
– Päivittäisen valmennuksen laatua sekä vaatimustasoa nostetaan, jotta joukkue kasvaa yhdessä voittamaan, sekä yksilön kasvu huipulle mahdollistetaan. Tässä ei ole olemassa pikavoittoja, vaan kovaa päivittäistä työtä joukkueen sekä yksilöllisten tavoitteiden eteen, Ahvenjärvi visioi tulevia tehtäviään päävalmentajana.
JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen paljastaa, että päävalmentajan paikalle oli runsaasti tunkua.
– Tulevan päävalmentajan ja valmennustiimin rekrytointiprosessi oli pitkä ja siihen käytettiin todella paljon aikaa ja työresursseja. Varsinaisia päävalmentajahaastatteluja pidettiin yli toistakymmentä kappaletta ja JYPin päävalmentajaksi oli paljon halukkaita ja erittäin osaavia ammattivalmentajia. Päävalmentajan rekrytoinnin edetessä haarukoimme pikkuhiljaa hakijoiden joukosta kourallisen päävalmentajaehdokkaita, joista sitten valintamme kohdistui Jukka Ahvenjärveen, Viitanen kertoo prosessista.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- KooKoo turnausvoittoon Lappeenrannassa – finaalissa täystyrmäys
- NHL-kovanaama Matt Rempe paljastaa: Tämän tähden kanssa haluaisi tapella
- Florida Panthersille kirvelevä takaisku
- Vancouverin supertähti vaihtamassa maisemaa? Lähde: tästä kaikki nyt riippuu
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä