Dallas Stars -leiristä surkeita suomalaisuutisia – peräti kaksi sinivalkoista tähteä sivussa tositoimista
Vaikka Dallas Stars kellisti keskiviikkoyönä Detroit Red Wingsin 5-2, ei matsista jäänyt suomalaisittain kovin paljon kerrottavaa. Kaukalossa oli vain kaksi tähtipaitojen sinivalkoista peluria, kun parinkymmenen minuutin vastuulla puolin ja toisin pelanneet Esa Lindell ja Sami Vatanen luutivat Starsin alakerrassa pisteittä.
Joukkueen kolmas suomalaispakki Miro Heiskanen sekä viime aikoina hurjaan tahtiin tehoja latonut hyökkääjä Roope Hintz puolestaan olivat kokonaan sivussa. Dallasin sivuilla kerrottiin lyhyesti ja ytimekkäästi, että kumpikin pelaaja kärsii alavartalovammasta. Etenkin pakki Heiskaselle poissaolo oli outo juttu, kun hän joutui jäämään peleistä sivuun vasta toista kertaa koko urallaan.
Silti yön voitto Dallasille lienee kaikkein oleellisin juttu. Joukkue on keskisessä divisioonassa nyt ensimmäisellä putoajan paikalla viidentenä, mutta toisaalta viimeinen jatkopaikka on vain pinnan päässä – ja sen sijan Nashville Predators on pelannut kaksi ottelua Starsia enemmän.
Hintz on koko NHL:n huhtikuun yksi tehokkaimmista, ja tällä kaudella hän on latonut 32 pelissä pisteet 14+23=37 (+12), Heiskasen saldo 44 pelissä on 7+17=24 (+1).
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Suomalaisten välienselvittely: Arttu Ruotsalainen hakkasi päätään Tuukka Raskiin – konkarille vasta kauden ensimmäinen nollapeli
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!