Ikävä putki poikki: Esa Lindell keräsi valmentajan komeat kehut – ”Tarvitsemme tuollaista”

Dallas Stars palasi varhain torstaiaamuna Suomen aikaa pitkästä aikaa taas voittojen tielle, kun se kaatoi Florida Panthersin 3-0.
Kuuden ottelun tappioputken katkaisseen joukkueen sankareihin kuului maalivahti Anton Khudobinin ohella muun muassa vahvan ottelun pelannut ja maalinteossakin onnistunut puolustaja Esa Lindell.
Starsin kolmesta maalista puolustajat tekivät kaksi, kun Lindellin ohella myös pakkipari John Klingberg osui jo ottelun avausminuutilla.
Teksasilaisjoukkueen päävalmentaja Rick Bowness oli asiasta ottelun jälkeen erittäin mielissään.
– Meidän on saatava puolustajat mukaan, he iskivät tänään kaksi maalia. Olemme joskus syyllistyneet liikaa hautomiseen ennen laukausta ja siihen tässä liigassa ei ole aikaa. Kun tulee paikka, pakin on käytettävä se hyväkseen, Bowness totesi joukkueen nettisivulla ja jatkoi:
– Esa (Lindell) laukoi tänään viisi kertaa, me todellakin tarvitsemme tuollaista puolustukseltamme.
Lindell oli ottelussa selkeästi alkukautta hanakampi laukomaan, sillä hänelle oli ennen Panthers-ottelua kirjattu kauden 13 ottelussa 25 laukausta.
– Aiemmin kaudella puolustajat eivät laukoneet niin paljon, joten se on yksi seikka mitä haluamme parantaa, Lindell korosti.
26-vuotias suomalainen on summannut nyt 14 ottelussa tehot 2+0=2.
Starsin muista suomalaisista Joel Kiviranta viimeisteli loppulukemat 3-0 tyhjään maaliin.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Florida Panthersiin
- Entinen HIFK-taituri palaa NHL:stä Eurooppaan – joutuu heti alkukaudesta sivuun
- Sopimus purkissa – Minnesota Wild kiinnitti nuoren tähtihyökkääjänsä
- JYP julkisti alkavan Liiga-kauden kapteenistonsa
- Kärpille ikävä takaisku: neljä pelaajaa sairastuvalle
- KalPa vahvisti puolustustaan – nappasi veteraanin KooKoosta
- Jokereille huonoja uutisia: vasta hankittu pelaaja ripustaakin hokkarit naulaan
- IL: Kimmo Kuhta kertoo mielipiteensä HIFK-kannattajien toiminnasta: ”Olihan se tylyä”
- Chicago solmi käsittämättömän NHL-sopimuksen – 56 ottelun nuorukaiselle 46 miljoonaa
- Minnesota Wildin kuukausien sopimusvääntöön tulossa viimein päätös?
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Sopimus purettu! JYP-puolustaja vaihtaa maisemaa
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa