Hirvittäviä tehoja latova suomalaistrio sivuun Leijonista – taas! Näin Jukka Jalonen perusteli

Suomen jääkiekkomaajoukkue on tulessa seuraavan kerran ensi vikkolla Ruotsissa, jossa se kohtaa perinteisessä Euro Hockey Tourin turnauksessa tuttuun tapaan isännät sekä Venäjän ja Tsekin.
Suomen joukkueessa ei nähdä KHL-porukka Salavat Julajev Ufan tähtitrioa Teemu Hartikainen – Markus Granlund – Sakari Manninen taaskaan – kuten ei ole nähty aiemminkaan tämän kauden EHT-turnauksissa. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi maanantain lehdistötilaisuudessa, että hän kylläkin oli kysynyt pelaajia mukaan.
– He haluavat keskittyä nyt KHL-kauteen.
– Ainahan sitä haluaisi kärkijätkät mukaan. Se suomalaisketju on yksi KHL:n parhaista ketjuista, joten totta kai olisi hienoa nähdä heidät A-maajoukkueessa. Siellä on kuitenkin vahva tunne siitä, että he voivat voittaa Gagarin Cupin, joten tämä tilanne on ymmärrettävä.
Esimerkiksi Hartikainen on painottanut sitä, ettei maajoukkueen mukaan lähteminen ole nyt kenties kovin fiksua. Loukkaantumis- tai vaikkapa koronaviruksen saamisriski kun ovat aina olemassa.
Suomalaistykki on koko KHL:n pistepörssin kakkonen saldolla 23+33=56. Granlund keikkuu kolmosena lukemin 23+26=49 ja Manninen kahdeksantena saldolla 17+31=48.
Jalonen painotti sitä, että vaikka tehotrio on sivussa, on jokainen maajoukkueeseen valittu mies ansainnut paikkansa EHT:ltä.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!