Anton Lundellin vahvan ketjun tekeminen ei kääntänyt Ruotsin turnauksen avauspeliä Suomelle – venäläisvekkulin erikoinen neronleimaus latisti lopullisesti
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Leijonien debytantti Anton Lundellin johtama kakkosketju Jere Innala – Lundell – Niko Ojamäki oli jo kääntämässä jääkiekon Euro Hockey Tourin Ruotsin turnauksen avauspeliä sinivalkoisille, mutta Suomen väkevä toinen erä ei riittänyt voittoon Venäjää vastaan 2-3-tappiossa.
Suomen maalin iski vahvassa toisessa erässä HPK:ssa liekehtinyt Innala Ojamäen poikittaissyötöstä ja kolmoserässä Juuso Puustinen. Viimeisen kaksikymppisen loppupuolella Innala sai kiekon taas reppuun, mutta Venäjän tolppien välissä torjunut vekkuli Alexander Samonov potkaisi maalin pois paikaltaan, ennen kuin kiekko oli repussa. Osuma hylättiin, mutta jäähyn Venäjä tilanteesta sentään sai.
Oli maalin potkaiseminen paikaltaan tahallinen, vahinko tai vaikka tahallinen vahinko, vei se Suomelta ison osuman ja kenties jopa varsinaisen peliajan tasapelin.
Ensimmäisessä ja kolmannessa erässä fiksusti puolustanut Venäjä avasi viikonlopun rupeaman voitolla iskien maalinsa avaus- ja päätöserässä. Ottelun tehomiehet olivat Venäjän ykkösketjun laiturit Ivan Tsekhovits (1+1) ja maan kapteeni Damir Zhafjarov (0+2).
Leijonat on hävinnyt jo kolme peliä putkeen, kun joulun alla Venäjällä pelattu EHT-kiertueen Channel One Cup lasketaan mukaan. Suomen maaliero on näissä peleissä karmea 4-12.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä