Pelinumeroita muokattu! Pelicans pukeutuu kantaa ottaviin erikoispaitoihin
Kuva: Juha Tamminen
Pelicans esiintyy lauantaina pelattavassa Pelicans-Jukurit ottelussa uniikeissa erikoispaidoissa, joilla joukkue juhlistaa Lahden Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotta 2021.
Pelaajien pelinumerot on valjastettu nostamaan esiin tärkeitä paikallisisa faktoja ja ympäristötekoja.
Uusilla pelinumeroilla pelaavat esimerkiksi Casimir Jürgens (61 – 61 % metsää), Jasper Patrikainen (70 – 70 % päästövähennys vuodesta 1990 nykyhetkeen), Ryan Lasch (19 – 2019 irti kivihiilestä) ja Niclas Almari (25 – 2025 hiilineutraali Lahti).
Pelicans on asettanut myös omaksi tavoitteekseen olla Suomen ja ehkä jopa koko maailman ensimmäinen hiilineutraali jääkiekkojoukkue.
– Lahden Pelicans haluaa olla edelläkävijä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Koemme ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan olevan ratkaisevassa roolissa koko planeettamme olemassaolon kannalta, toteaa puolustaja Jürgens Pelicansin nettisivulla julkaistussa tiedotteessa.
Uudet pelipaidat nähdään vielä toisessa erikoisottelussa: ympäristöpääkaupunkivuoden kunniaksi järjestetään koronarajoitusten hellittäessä kotiottelu, johon lahtelaiset kutsutaan mukaan juhlimaan yhteistä teemavuotta. Sen jälkeen paidat huutokaupataan ja tuotoilla tuetaan Pelicansin junioritoimintaa.
Maistiaisia Pelicansin paidoista on nähtävissä alta. Mikäli julkaisu ei näy laitteellasi, voit katsoa sen lahtelaisryhmän nettisivulta täältä.
Lauantaina esiinnytään uniikeissa erikoispaidoissa, joilla juhlistetaan Lahden kaupungin upeaa saavutusta.
Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021.
Tiedote: pelicans.fi/fi-fi/article/…
#PelicansFi #Greenlahti #ympäristöpääkaupunki
Lahti on Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021.
Tiedote: pelicans.fi/fi-fi/article/…
#PelicansFi #Greenlahti #ympäristöpääkaupunki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
