Pelicans – Lukko: Tuntuvatko menetykset?

Liiga
Pelicans – Lukko
Tiistai 26.01. klo 18:30
Tiistaina Liigan huippuotteluna on kärkikaksikon kohtaaminen, kun sarjaa johtava Rauman Lukko saapuu Pelicansin vieraaksi. Nykymiehistöllään ongelmiin ajautunut Ilves on jäänyt kärkikaksikosta jo muutaman pisteen päähän. Myös Pelicansin miehistöä on kupattu keskitalven aikana olan takaa – alkaako se pian näkymään peliesityksissä?
Sisukkaan ja hienon kauden pelanneiden pussinokkien viimeisin menetys oli odotettava, mutta silti raskas: Liigan pistepörssiä itsevaltiaan elein hallinnut Ryan Lasch siirtyi Zürichiin. Kun ynnää rapakon taakse siirtyneet NHL-lainat ja loukkaantumiset (mm. Joonas Jalvanti ja Niclas Almari), alkavat menetykset toden teolla tuntua. Kaikesta huolimatta Pelicansilla on alla neljän pelin voittoputki – perjantaina SaiPa kaatui määrätietoisen esityksen jälkeen 2-1.
Lukko kaatoi viime ottelussaan HPK:n tennislukemin 0-6. Hämmentävintä ottelussa oli, että Kerho sai ottelussa aikaiseksi vain viisi laukausta eli vähemmän kuin Lukko maaleja. Pekka Virran suojateilla oli ylivoima kunnossa, sillä joukkue paukutti Kerhon nuottaan peräti viisi ylivoimamaalia. Lukon tiukka pakka ei osoita leviämisen merkkejä, vaan joukkue tekee vastustajan maalinteon äärimmäisen vaikeaksi illasta toiseen.
Lyö vetoa ottelusta:
Kotijoukkueen kärsimät suoneniskut kokoonpanossa ja tyhjien katsomoiden pienentämä kotietu pistävät ottamaan kantaa: vedot menevät tällä kertaa vierasvoitolle, vaikkei kerroin päätä sinällään huimaakaan. Vetosuositus on Lukko voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,00.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Liigan monivuotinen törkypelaaja ripustaa luistimet naulaan!
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!