Detroit Red Wingsin ja Columbus Blue Jacketsin ottelussa nähtiin maanantai-iltana jokseenkin erikoinen tapaus, kun ensiksi mainitun Dylan Larkin ja 3-2-voiton ottaneen Columbuksen Zach Werenski ottivat yhteen nyrkein.

Niin, se ei ehkä kuulosta oudolta, mutta se sen sijaan kuulostaa, että riitapukarit ovat keskenään pitkäaikaisia kavereita. Esimerkiksi USA Today kirjoitti, että pelaajat ovat olleet nuoruusvuosina kämppäkavereita pelatessaan Michiganin yliopistossa. Vieläkin kiusallisempaa, tai vaikkapa outoa on se, että Larkin oli antanut peliliput Werenskin vanhemmille Blue Jacketsin saapuessa pelipaikoille maanantaina.

Riita alkoi maalineduskahakassa, johon Larkin kertoi tulleen myöhässä.

– Yritin jotenkin tunkeutua siihen mukaan myöhässä, ja annoin Zachille kyynärpäätä. Se ei tehnyt Zachista onnellista ja otimme yhteen, Larkin muotoili.

Pelaajat vaihtoivat pari iskua, mutta ilmeet eivät ollet tapauksessa mitenkään tuomitsevia tai tappavia.

– Nauroimme jonkin verran. Yritin ottaa niskalenkin, ja luulen, että niin yritti Dylankin, Werenski virnuili.

– Are you kidding me, Werenski ja Larkin? selostaja kummasteli.

Lause on vapaasti käännettynä suomeksi vaikkapa “ette ole tosissanne”.

Muutkin tuntuivat kummastelevan tapausta. Werenski selvitti, että hänen puhelimensa suorastaan räjähti pelin jälkeen muilta ystäviltä tulleiden tekstiviestien takia.

LUE TIISTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Mikä on Patrik Laineen tilanne? Paul Maurice antoi loukkaantuneesta suomalaisesta kuulemma rehellisen arvion

Coyotes-pelaaja yllättänyt tehoilullaan – voi nousta seuraavaksi jo legendaarisen Teppo Nummisen rinnalle

Nyt kuulostaa julmalta: “Ei hän hyvin pelannut” – Oilersin ykkösvahdiksi noussut Mikko Koskinen saa kovaa sapiskaa, sätti itsekin itsensä

Ja seuraava suomalaispotilas lasarettiin: Teuvo Teräväinen loukkaantui NHL:ssä, tilasta ei tietoa