Lähde: Liigakauden suuryllättäjä Pelicans menettämässä hyvät tehot takoneen maajoukkuemiehen
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa sensaatiomaisesti kolmantena keikkuvalle Pelicansille tällä kaudella 24 pelissä kelvolliset tehot 10+9=19 (-4) viimeistellyt tsekki Rudolf Cerveny on siirtymässä ensi kaudeksi kotimaansa pääsarjaan ja sen Motor Ceske Budejoviceen. Asiasta kirjoittaa tsekkiläinen Blesk.
Tsekin pääsarjan joukkueet pystyvät tekemään suunnitelmia jo ensi kaudelle ja kenties pidemmällekin tulevaisuuteen, koska sarjasta ei putoa yksikään joukkue.
– Nähdäksemme meidän on vahvistettava joukkuetta, kun emme halua olla hännillä, seuran GM Stanislav Bednarik oli sanonut lähteen mukaan.
31-vuotias Ceske Budejovicen kasvatti Cerveny oli pelannut ennen tätä kautta ulkomailla vain kahden kauden ajan, kun kaudella 2018-19 pelaaja edusti KHL:n slovakialaista Slovan Bratislavaa ja Ruotsin SHL:n Brynäsiä. Aikoinaan tsekki kävi pelaamassa myös WHL:ää Kanadassa.
Iltalehti kirjoitti äskettäin, että Lahdesta olisi lähdössä myös toinen pistelinko Ryan Lasch – ihan siis näinä päivinä.
Sarjajumbo Budejoviceen ovat Tsekin maajoukkueessa pelanneen Pelicans-hyökkääjän lisäksi tulossa hyökkääjät Milan Gulas ja Tomas Mertl.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa: iso sopimusuutinen!
- Maisema vaihtuu – Pelicans-hyökkääjälle näytettiin ovea
- Edmonton Oilersille paha takaisku!
- HPK-tähti jättää seuran – tässä uusi osoite
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Nyt jysähti – Kärpille jättiuutinen!
- IL: Jokereilta huippuvärväys – vahvistuu SaiPan pisterohmulla!
- Toimittaja: HIFK:sta tuttu pistelinko siirtyy Kärppiin!
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!