Tapahtui pienimuotoinen ihme: Kovat hankinnat nostivat Liigan häntäpään sakin syksyn yllättäjäksi – “Kaikki muuttui oikeastaan yhtäkkiä”
Kuva: Juha Tamminen
Jos jonkun, niin päävalmentaja Risto Dufvan luotsaaman Sportin syyskausi piti sisällään Liigassa ties minkälaista vuoristorataa ja tapahtumaa.
Joukkue avasi sesongin Vaasan pahan koronavirustilanteen takia usean ottelun vierasevakolla ja kun se pääsi kotiin, oli uusi halli aivan uunituore. Lisäksi joukkue räpelsi pitkään vaisuin esityksin leimaten arkea, mutta myöhemmin syksyllä Sport teki hirmuisen kovia hankintoja – ja heräsi.
– Kaikki muuttui oikeastaan yhtäkkiä. Kun saimme käännettyä pelejä voitoiksi, niin se loi uskoa voittoihin. Tiesimme mitä voittoon vaadittiin, joukkueensa kanssa kuuden ottelun tappioputken ja kaksi kertaa kolmen ottelun voittoputkea todistanut pakki Juho Tommila (0+4=4, -2) sanoo Liigan kotisivuilla.
Sportin uusia vahvistuksia ovat Keräset Janne (3+2=5, -2) ja Michael (2+2=4, +2) sekä Mika Partanen. Etenkin Keräset ovat olleet oivia targettipelaajia hyökkäyspäähän.
– Saimme uusia äijiä sisään ja se osaltaan vaikutti, että pelaajien paikat selkiytyivät.
Kotkapaidat ovat tulessa seuraavan kerran vasta 28. joulukuuta syvällä tarpovan Ässien isäntänä.
– Pääsimme juuri langan päähän kiinni ja saimme käännettyä huonon jakson päälaelleen. Olisimme todennäköisesti vielä raapineet hyvin pisteitä seuraavista otteluista, joten siinä mielessä tauko tuli meille huonoon aikaan.
Nyt Vaasassa ei auta valittaa, vaan treenata.
– Tässähän tämä harjoitellessa menee. Pystymme nyt harjoittelemaan eri tavalla kuin normaalisti kauden aikana. Pystymme keskittymään enemmän omiin fyysisiin ominaisuuksiin ja käyttää siten tämä tauko hyväksi. Jäällä ei ole hirveästi tehty viisikkoharjoituksia, vaan keskitytty enemmän yksilöjuttuihin.
Sport on Liigassa 11:ntenä kaksi pinnaa viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä. Tuon tontin Ässät on tosin pelannut peräti neljä ottelua enemmän.
LUE MYÖS:
Näkökulma: Hirmuhankintoja tehneen liigajoukkueen luotsin neronleimaukset voivat johtaa sensaatioon: ”Vastustajan lisäksi paikalla on vähän muitakin demoneja”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”