NHL-tähden isä muistelee omia pelivuosiaan – tappeli Zdeno Charan kanssa: ”Olin p*skoa housuuni!”
NHL-seura Boston Bruinsin nuoren hyökkääjän Jake DeBruskin isä Louie DeBrusk pelasi itsekin taalajäillä 401 runkosarjapeliä ennen kun lopetti uransa kauden 2003-04 jälkeen.
Kovanyrkkinä omalla farmiliigapainotteisella urallaan tunnetuksi tullut vanhempi DeBrusk muistelee nyt The Athleticille antamassaan haastattelusta ensikohtaamistaan yhä NHL-uraansa jatkavan slovakkilegenda Zdeno Charan kanssa. Kaksikko otti nyrkein yhteen vuonna 1998.
Tuolloin 21-vuotias Chara teki välittömästi vaikutuksen DeBruskiin, joka oli ottanut Tampa Bay Lightningin ja New York Islandersin ottelussa jo aiemmin yhteen Islanders-kovanyrkki Gino Odjickin kanssa. Nuori Chara halusi hänkin haastaa DeBruskin ja ansaitsikin välittömästi tämän kunnioituksen.
– Hän sai minut haavoittuvaisimpaan tilaan jossa olen koskaan ollut tapellessani kaukalossa. Jo olen sentään tapellut muutaman sata kertaa elämässäni. En vain ylettynyt häneen. Yritin saada yhden lyönnin perille, mutta se jäi puoli metriä lyhyeksi!
– Ajattelin että ”wow, tämä kaveri on paha”. Hänellä oli todella hyvä ote minusta. Muistan vain kuinka haavoittuvainen tunne minulla oli. Muistan ajatelleeni, että tämä kaveri ei ainoastaan pidä minua loitolla, vaan on myös vahva.
– Meinasin paskoa housuihini! Tiesin olevani isoissa, isoissa ongelmissa. Ajattelin vain, että ”sinun on päästävä helvettiin tästä tilanteesta niin pian kuin mahdollista”, itsekin raamikas (pelivuosien mitat 188 cm ja 108 kg) DeBrusk muistelee nyt.
Sittemmin Boston Bruinsiin siirtynyt Chara on pelannut jo useamman vuoden joukkuetoverina DeBruskin pojan Jaken kanssa.
LUE MYÖS:
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!