Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistuksen sopimus purettu – taustalla ikävä syy

Vaasan Sport ja puolustaja Marcin Kolusz ovat purkaneet loppukautta koskeneen Liiga-sopimuksen perhesyiden takia.
35-vuotias Kolusz pelasi Liigassa yhdeksän ottelua tehden kaksi syöttöpistettä. Puolan maajoukkueen luottosoturi kärsi alkukaudella pienen loukkaantumisen, joka piti hänet poissa kaukaloista.
Koluszin uusi joukkue ei ole vielä tiedossa.
Vaasan Sportin tiedote:
Vaasan Sport ja puolalaispuolustaja Marcin Kolusz ovat yhteisymmärryksessä purkaneet kuluvaa kautta koskevan pelaajasopimuksen perhesyiden vuoksi.
Marcin Kolusz saapui täksi kaudeksi Sportin riveihin tryout-sopimuksella ja hyvät otteet poikivat loppukautta koskevan sopimuksen. Syksyllä tullut loukkaantuminen piti miehen sivussa alkukauden peleistä, mutta pelaamissaan yhdeksässä pelissä hän osoitti pystyvänsä pelaamaan myös Liigassa hyvällä tasolla. Nyt aika Sportissa tulee kuitenkin päätöksen pelaajan omasta aloitteesta ja perhesyiden vuoksi sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
– Marcin tuli ja toi sen mitä haettiinkin pystyen ottamaan paikkansa joukkueen pelaavasta kokoonpanosta. Kulunut vuosi on ollut kaikella tapaa erilainen niin kiekon kuin koko maailman tilanteen osalta ja pitkä välimatka perheeseen sekä lapsiin teki tilanteesta haastavan. Yhdessä päädyimme tähän ratkaisuun, että hän pääsee lähemmäs perhettään pelaamaan, toteaa Vaasan Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä.
Marcin Kolusz on tyytyväinen Sportissa viettämäänsä aikaan.
– Olen erittäin ylpeä, että sain tulla Vaasaan, olla osa Sportia ja pelata korkeatasoisessa Suomen Liigassa tällä kaudella. Haluan kiittää koko organisaatiota, pelaajia, valmentajia, kannattajia ja kaikki kenen kanssa olen saanut olla tekemisissä. Kaikki asiat hoidettiin niin viimeisen päälle kuin olla ja voi. Tämä kokemus säilyy muistoissani hienona asiana koko loppuelämäni ajan ja olen kiitollinen saamastani mahdollisuudesta, sanoo Kolusz.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Piinaava aloitus – Suomelle nihkeä voitto MM-kisojen avausottelussa
- NHL-tähdelle karu takaisku – MM-avaus jää väliin
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille