Karu tiedote: Mestis hätätilassa – seurat tekivät rajun päätöksen

Suomen toiseksi korkein kiekkosarja Mestis tiedotti keskiviikkona, että sarja on toistaiseksi keskeytetty aluehallintoviranomaisten päätöksien takia.
Mestiksen tiedotteen mukaan sarjan joukkueet ovat päättäneet yhdessä, että ilman yleisöä pelaaminen on tällä hetkellä mahdotonta.
Ainakin tammikuun osalta Mestis-ottelut jäävät näin ollen vielä ilman pelipäiviä.
Mestis yrittää etsiä talousongelmiinsa ratkaisua erilaisilta sponsoreilta ja tukijoilta.
Mestiksen tiedote:
Mestis-seurat ovat päättäneet ettei pelaaminen ilman katsojia ole tällä hetkellä mahdollista. Mestis ja seurat seuraavat muuttuvaa tilannetta viikottain. Tammikuun ottelut jäävät toistaiseksi ilman pelipäiviä. Mestis tiedottaa kauden jatkumisesta lisää myöhemmin heti, kun se on mahdollista.
Mestis-kauden keskeyttäminen on ajanut seurojen taloudellisen tilanteen entistä kriittisempään suuntaan ja erilaisia tukitoimia pyritään etsimään jatkuvasti Mestis-seurojen sekä Mestiksen hallituksen toimesta.
Mestis ja Mestis-seurat haluavat kiittää kannattajia sekä yhteistyökumppaneita jo tulleesta tuesta ja toivottaa hyvää sekä rauhallista joulua kaikille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!