Näkökulma: Onko HIFK:n kärsimyksessä vahvistumisen siemenet?

Liigan jumbona majailevan suurseuran Helsingin IFK:n kärsimyksestä ja surkeasta tilanteesta on sanottu jo paljon.

Keskiviikkona joukkue jäi kotihallissaan Helsingissä JYPin jalkoihin 1–4.

Tällä kertaa HIFK:n kokoonpanosta oli tippunut kolme pelaajaa flunssan vuoksi.

Seuran kannattajat protestoivat ennen peliä levittämällä lakanat fanikatsomon ylle. Protesti oli suunnattu seuran johtoa kohtaan.

JYP teki ottelun ensimmäisen maalin, hieman onnekkaasti. Päävalmentaja Olli Jokinen haastoi maalin. Haasto ei mennyt läpi, IFK joutui jäähylle.

Alamäki jatkui, ja mäkeen tuli jälleen muutama aste lisää jyrkkyyttä. JYP teki maaleja, HIFK ei. Helsingin jäähallissa oli paikoin niin hiljaista, että yläkatsomoon saattoi kuulla pelaajien hengityksen.

Kun tulostaululla olivat toisessa erässä lukemat 0–4, katsojia alkoi poistua jäähallin ovista. Päätöserässä HIFK tsemppasi, mutta se oli laiha lohtu.

HIFK:n taaperrus on niin syvää, että siinä on jo eräänlaista traagista kauneutta.

Se mikä ei tapa minua, vahvistaa minua, oli saksalaisen filosofin Friedrich Nietzschen kuuluisa lausahdus. Sillä hän tahtoi sanoa, että kärsimyksessä voi olla ihmisen vahvistumisen siemen. Kärsimyksessä on puhdistavaa voimaa.

Se, joka elää keskellä tragediaa ja kärsimystä, ei siinä hetkessä ehkä osaa nähdä surkeaa tilannettaan pidemmälle.

Usein kärsivä kuitenkin haluaa pois kärsimyksestään. Se pakottaa muutoksiin – siihen, että tekee jotain eri tavalla ja paremmin kuin aiemmin. Täytyy nähdä itsensä ja oman olemisensa ydin.

Etenkin urheilussa, jossa tulos antaa hyvin konkreettisen palautteen siitä, missä toiminta menee, näin surkeat tulokset ja peliesitykset ovat herätys. Tai ainakin niiden pitäisi olla.

HIFK-kannattajien mielenosoitus JYP-ottelussa ei ryöpsähtänyt vain tämän kauden taaperruksesta. HIFK on vuosia alisuorittanut resursseihinsa nähden. Myös päävalmentaja Jokinen on medialle antamissaan lausunnoissa kritisoinut HIFK:n toiminta- ja harjoituskulttuuria.

Tulokset eivät vain ole olleet herätyksen kannalta riittävän surkeita. No, nyt ovat. Alisuorittaminen on saanut aivan uudet mittasuhteet, mikä voi lopulta olla seurajohdolle tarvittava herätys seuran heikkoon tilaan.

Tai ainakin sen pitäisi olla.