Huomasitko? Liigan uusitussa otteluohjelmassa kummallinen yksityiskohta – seikka perusteltavissa osuvin argumentein
Liigan ystävät saivat kuulla lauantaina iloisia uutisia, kun sarja tiedotti jatkavan pelejä 15 ottelun verran joulukuussa ilman yleisöä.
Otteluohjelma on siinä mielessä jännittävä, että luvassa on esimerkiksi kolme maanantai- ja kolme sunnuntaipeliä. Noina päivinä Liigaa ei normaalisti ole ollut tapana pelata.
Vielä erikoisempi seikka liittyy Liigan koronavirustauon lopettavan Pelicans-TPS-ottelun alkamisaikaan. Normaaleina arkipäivinä pelit on totuttu aloittamaan Liigassa kello 18.30, mutta keskiviikon ottelun on Lahdessa määrä alkaa Liigan sivujen mukaan jo kello 16. Ja kyseessä on siis normaali arkipäivä.
Lahden Pelicansista kerrotaan, että pelin lopullisen alkamisajan kohtaloa odotellaan vielä. Mutta jos kiekko tippuu jäähän kello 16, on se perusteltavissa varsin luonnollisin argumentein. Ja kun katsojiakaan paikalle ei oteta, eivät esimerkiksi töissä olevat ihmiset kärsi arjen tasolle varsin aikaisesta alkamisajasta.
Kello 16:n ajatus on siis yksinkertaisesti se, että aikaisempi alkamisajankohta palvelee urheilijoita ja näiden palautumista paremmin. Mutta edelleen, alkamisaika voi vielä muuttua.
Ensi viikolla ohjelmassa on keskiviikon ottelun lisäksi pelit HIFK-SaiPa ja TPS-Ässät ennen 27. joulukuuta asti kestävää joulutaukoa.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?