HIFK:n suomalaistähdelle kaavaillaan yllätysuutista NHL:ssä – kaksi NHL-superlupausta jäisi nuolemaan näppejään?

HIFK:n riveihin NHL-kauden alkuun asti lainatulle New York Islandersin hyökkääjälle Otto Koivulalle kaavaillaan ensi kaudeksi paljon isompaa roolia NHL:ssä.
Eyes on Isles -sivuston toimittajan Matt O’Learyn mukaan Islanders etsii tähtisentteri Jean-Gabriel Pageaun vierelle kolmosketjuun kahta pelaajaa, joista toinen voisi olla juuri Koivula.
– Islandersilla on vielä kahdelle hyökkääjälle pelipaikka tarjolla ensi kaudelle. Joukkueen ykkösketju, kakkosketju ja nelosketju ovat jo muodossaan, joten jäljelle jää enää kolmosketjun kokoaminen. Pageaun jälkeen ketjun kaksi muuta lenkkiä ovat vielä kysymysmerkkejä, O’Leary kertoo.
– On olemassa mahdollisuus, että Derick Brassard tuodaan takaisin halvalla sopimuksella. Jos niin ei kuitenkaan tapahdu, niin lopulliset valinnat tehdään Michael Dal Collen, Leo Komarovin, Oliver Wahlstromin, ja Kieffer Bellowsin välillä. Minun valintani olisi tässä kohtaa Koivula, jonka asettaisin Pageaun vasemmalle puolelle, toimittaja jatkoi.
Liigassa tällä kaudella 14 otteluun tehot 3+8=11 kirjanneen Koivulan suurin osaaminen löytyy puolustuspelaamisesta, ja se jos mikä on puolustusvoittoista jääkiekkoa ihannoivan Islanders-päävalmentajan Barry Trotzin mieleen.
– Luotan häneen puolustuspäädyssä enemmän kuin mihinkään muuhun, Trotz oli kertonut aikaisemmassa haastattelussa.
O’Leary uskoo, että Koivula voisi erityistaitonsa ansiosta nousta Islandersin merkittävimpien kiekkolupausten ohi arvojärjestyksessä.
– Jos Trotzilta saa luottamuksen puolustuspäädyssä pelaamiseen, niin se on iso asia. Uskon, että se antaa Koivulalle edun taistelussa kahta hyökkäysvoittoisempaa nuorukaista Bellowsia ja Wahlstromia vastaan.
– Näkisin Koivulan pelaavan lopulta Pageaun ja Wahlstromin kanssa kolmosketjussa. Dal Colle on varsin suoraviivainen pelaaja, eikä hän pelaa ylivoimaa tai alivoimaa, kun taas Komarov on ainoastaan käyttökelpoinen alivoimalla, O’Leary arvioi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!