Barys Nur-Sultan – Lokomotiv Jaroslavl: Laadukas Jaroslavl vihjeenä
KHL
Barys Nur-Sultan – Lokomotiv Jaroslavl
Perjantai 04.12. klo 15:30
Kotimaan kiekon jäätyä aikaiselle joulunalustauolle otetaan päivän vetoennakko KHL:n iltapäivämatsista Barys Nur-Sultanin ja Lokomotiv Jaroslavlin välillä. Barysin kausi ei ole ollut mikään täyttymys, sillä joukkue keikkuu Itäisen konferenssin yhdeksännellä paikalla – tosin muutama rästiottelu plakkarissa. Lokomotiv on puolestaan pelannut solidin kauden ja on Läntisen konferenssin kolmosena.
Barys on kiillottanut kilpeään kahdella voitolla viime peleistä. Aivan vakuuttavia voitot eivät ole kuitenkaan olleet, sillä homma on ollut kiinni Henrik Karlssonin huippupeleistä maalilla. Barys heikentyi tälle kaudelle ja viime kaudella joukkueen peräsimessä onnistunut Andrei Skabelka on tänään vastustajien vaihtoaitiossa. Kazakstanin ylpeys on kärsinyt läpi kauden maalinteko-ongelmista. Puolustuspäässä nakertavat Darren Dietzin ja Jesse Blackerin poissaolot.
Myös Lokomotivilla on pari voittoa alla. Skabelkan suojatit ovat pelanneet laadukkaasti läpi kauden ja sarjasijoitus on ansaittu. Luottomies Atte Ohtamaa on poissa muonavahvuudesta, kuten myös tulivoiman kannalta tärkeät Andre Petersson sekä Vladimir Tkachyov. Uusi vahvistus Teemu Pulkkinen ei todennäköisesti ole vielä kehissä. Hieman tasoitusta joudutaan siis antamaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaikka poissaolot tasoittavat puntteja, kääntyy tämä ottelu vetomielessä vierasvoiton puolelle. Barys ei kokonaisuudessaan vakuuta ja Lokomotivia vastaan on vaikea tehdä maaleja. Tyhjät katsomot rokottavat kotietua. Vetosuositus on Lokomotiv voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,08.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?