TPS – KalPa: Tipsi Tepsille
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
TPS – KalPa
Keskiviikko 18.11. klo 18:30
Liigan otteluohjelma ei ole joukkueille aina optimaalinen. Tänään Turussa vieraileva KalPa pelasi viime viikolla kolme peliä neljään päivään ja sama ralli jatkuu tällä viikolla. Alkuviikko ei ole toivottu ajankohta kotipeleille ja tämä heijastuu suoraan otteluohjelmaan. Keskiviikkona nautiskellaan viiden ottelun illasta.
TPS ei ole mitenkään erityisesti loistanut Raimo Helmisen alaisuudessa, mutta tulosta on syntynyt aivan säällisesti ja joukkue on suht ansaitusti keskikastissa. Lauantaina turkulaiset tekivät pitkän vierailun Lappeenrantaan, jossa SaiPa kaatui tasaisessa ottelussa lukemin 1-2. Turkulaiset ottivat lukuisia jäähyjä, mutta maalivahti- ja alivoimapelaaminen olivat hyvällä tasolla. Lauri Pajuniemi sai ketsuppipullosta korkin auki ja teki Kisapuistossa kauden avausmaalinsa.
KalPa otti viime viikolla komean voiton Lukosta, mutta kärsi tappiot SaiPalle ja HIFKille, jota vastaan Tommi Miettisen suojatit tuntuivat olevan koko ottelun ajan luistimenpotkun verran perässä. Lopussa aineksia oli suurempaankin tappioon, mutta lukemat pysyivät lopulta inhimillisinä. Muutaman päivän paussin jälkeen kuopiolaisilta sopii odottaa enemmän, sillä alkukauden perusteella aineksia on parempaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Ottelusta voi odottaa tasaista. KalPaa pidän kokonaisuudessaan hieman vahvempana yhdistelmänä, mutta kotiedullekin on laskettava hieman painoa. Isännät ovat kertoimissa altavastaajina ja tämä riittääkin syyksi peruspeliin: vetosuositus on TPS voittaa ottelun (60 min) kertoimella 2,65. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!