Pitkä NHL-tauko osui hyvään paikkaan? Nämä pelaajat hyötyvät lähes vuoden kiekottomasta jaksosta
Seuraava NHL-kausi alkaa aikaisintaan tammikuussa vuoden 2021 puolella. Luvassa on siis kymmenen kuukauden tauko kiekosta niille joukkueille, jotka eivät päässeet pudotuspelikarsintoihin viime kaudella.
Joillekin pelaajille pitkä tauko voi olla myös lottovoitto. Vuoden aikana pelaajat pääsevät kuntouttamaan vammojaan tai nollaamaan pieleen menneen kauden jälkeen. Sportsnet listasi neljä pelaajaa, jotka hyötyvät pitkästä tauosta eniten.
Erik Karlsson on kärsinyt viime vuosina useista loukkaantumisista. Hänen viime kausi päättyi murtuneeseen peukaloon. Aiemmin ruotsalaispuolustaja joutui kuntouttamaan lonkkaansa. Vuoden tauko voi antaa Karlssonille mahdollisuuden hoitaa kroppansa kuntoon ja palata pitkästä aikaa parhaassa terässä jäälle.
Toronto Maple Leafsin maalivahti Frederik Andersen on saanut tauolla paljon kaivattua lepoa. Hän on vuosikausien ajan ollut kanadalaisseuran ehdoton ykkösvahti ja joutunut kovan kuormituksen alla. Viime kausi oli tanskalaisen heikoin Torontossa. Tauko antaa hänelle lepuuttaa itseään fyysisesti sekä henkisesti. Ensi kaudella hänellä on jo oikea kakkosvahti Jack Campbellin muodossa.
Jevgeni Malkin ei taukoa tarvitse otteidensa puolesta. Hän on ollut NHL:n tehokkaimpia pelaajia aina jäälle päästessään, mutta samaan aikaan loukkaantumiset ovat vaivanneet häntä vuosi tolkulla. Auttaako vuoden tauko Malkinia pelaamaan pitkästä aikaa täyden runkosarjan?
Philadelphia Flyersin kakkosvaraus Nolan Patrickin NHL-ura on lähtenyt yskähdellen liikkeelle. Superlupaus kärsi loukkaantumisista jo juniorisarjoissa, eivätkä terveyshuolet ole helpottaneet ammattilaisenakaan. Pitkän tauon aikana Patrickilla on aikaa laittaa kroppansa kuntoon ja yrittää pelastaa nuori uransa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pudotuspelidraamaa Liigassa! Kaksi joukkuetta kesälomille – ennakkosuosikit välieriin
- Aarne Intonen vaihtaa seuraa
- Suomalaishyökkääjä löysi uuden seuran – edessä jo kymmenes kausi Saksassa!
- Tobias Winberg jättää JYPin – ulkomaat kutsuu!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Tappara: karu takaisku!
- Varaamaton kaksikko kerää hurjaa kiinnostusta NHL:ssä – KHL:n maalipyssyn kintereillä useita seuroja
- Työntekijän huolimattomuusvirhe johti loukkaantumiseen NHL:ssä: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Christopher Gibson: joukkue vaihtuu!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!