Pelicans – SaiPa: Hurjaa menoa Lahdessa
Kuva: Juha Tamminen
Liiga
Pelicans – SaiPa
Perjantai 20.11. klo 18:30
Perjantain liiganosto on Pelicansin ja SaiPan välienselvittelystä. Pelicansin pre-season oli taiteilua talouden ja lomautusten kanssa ja kausi käynnistyi dieselin lailla. Viime viikkoina meno on kuitenkin ollut hurjaa. Myös SaiPassa talous sakkaa vallitsevan tilanteen myötä ja valmennus laitettiin pakkolomalle. Kentällä lentoa on nähty satunnaisesti.
Pelicans haki pisteet Ässiltä rikkonaisessa ottelussa. Lahtelaisten ylivoima oli kuosissa, sillä pussinokat viimeistelivät peräti neljä yv-maalia. Illan – ja koko alkukauden – maestro oli jälleen Ryan Lasch, jonka neljä tehopistettä siivittivät Tommi Niemelän suojatit kolmen pisteen arvoiseen ryöstöön. Pelicans etenee tällä hetkellä hyvällä pelihuumorilla ja jos joukkueen talous kestää kasassa, kaudesta voi tulla yllättävän hyvä.
SaiPa pelaa vasta viikon ensimmäisen ottelunsa. Viime viikon lopulla tuli maalilla takkiin sekä Jukureilta että TPS:ltä. Tero Lehterän valmennustiimin lomautus ei ole millään tavalla romahduttanut joukkueen iskukykyä – joskaan se ei ennen lomautusta ollut mitenkään kummoisella tasolla. Muutamat loukkaantumiset kurittavat ohutta pakkaa ilkeästi – varsinkin puolustuksen suhteen SaiPa operoi hyvin kapealla miehistöllä.
Lyö vetoa ottelusta:
Pelicans on iso suosikki perjantain ottelussa ja ansaitsee vedon. Tasoituksella laitetaan kertoimeen vipua – lunastusluukulle päästään vähintään kahden maalin voitolla: vetosuositus on Tasoitusveto, Pelicans -1.5 kertoimella 1,92. LYÖ VETO tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon. Lunasta in tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Lähde: Liigasta tuttu pistetykki siirtyy uuteen seuraan!
- Oikeustieteen tohtorilta kova lausunto Liigan kohusikailusta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Anze Kopitarilta huima temppu NHL:ssä – nousi kaikkien aikojen ykköseksi!
- Suomalaisvahti vapaille markkinoille? NHL-mies voi viedä työpaikan SHL:ssä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!
- Mikkelin Jukurit röyhkeänä: härski temppu toistuu