Omistajilta saatu rahoitus ei riitä: TPS aloittaa yt-neuvottelut – ”Akuutti tarve reagoida”
TPS tiedottaa nettisivullaan, että Liiga-joukkueen taustayhtiö HC TPS Turku Oy aloittaa yt-neuvottelut henkilöstönsä kanssa.
Seuran mukaan koronaviruspandemian vaikutukset erityisesti yleisömääriin ovat odotettua suuremmat.
Tiedotteen mukaan käynnissä ovat myös erilliset keskustelut säästötoimenpiteistä pelaajien, valmennuksen sekä urheilutoimen kanssa.
Toimitusjohtaja Santtu Jokisen mukaan kuluvan tilikauden tulos on painumassa vahvasti tappiolliseksi, eikä omistajilta saatu rahoitus kauden läpivientiin riitä muuttuneissa olosuhteissa.
– Meillä on nyt akuutti tarve reagoida tähän kokonaisuuteen, kuten muidenkin Liiga-seurojen osalta on vallitsevissa olosuhteissa jo nähty. Tahtotilanamme on pyrkiä tunnistamaan myös muita säästötoimenpiteitä sekä vastaavasti hakea keinoja, joilla voimme kasvattaa tuottoja, Jokinen toteaa ja jatkaa:
– Toimistohenkilökuntamme on tehnyt haastavissa olosuhteissa erinomaista työtä. Korostan sitä, että haluammekin nyt löytää ratkaisuja tappion pienentämiseksi vaarantamatta kuitenkaan hyvän työn jatkamista toimistossa, urheilutoimessa sekä kaukalossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!