Florida Panthers tiedottaa vahvistavansa urheilujohtoaan palkkaamalla apulais-GM:ksi Brett Petersonin. NHL:n virallisten nettisivujen mukaan 39-vuotiaan Petersonin uskotaan olevan ensimmäinen tummaihoinen henkilö kyseisessä tehtävässä. Peterson on toiminut 2009 päättyneen peliuransa jälkeen pelaaja-agenttina amerikkalaisen jättiläisagentuuri Wassermanin palkkalistoilla. Petersonin asiakkaisiin on kuulunut aiemmin muun muassa Boston Bruinsin suomalaismaalivahti Tuukka Rask. – On jännittävää päästä sytyttämään uudelleen lapsuuden unelma jahdata Stanley Cupia ja olla NHL:ssä. Mahdollisuus olla ensimmäinen jossakin on vielä jännittävämpää ja jotakin, mitä en olisi ikinä odottanut, Peterson tunnelmoi. Pelaajaurallaan Peterson ei koskaan edennyt NHL:ään asti, vaan tahkosi ammattilaisena pääasiassa farmiliiga AHL:ssä ja ”farmin farmissa” ECHL:ssä. Ennen ammattilaisuraansa hän pelasi neljän kauden ajan Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:ssa Boston Collegen joukkueessa voittaen tulokaskaudellaan (2000-01) sarjan mestaruuden.

LUE MYÖS: