Mitä ihmettä? Ex-NHL-tähtivahti ryhtyi taidemaalariksi – ”13 aivotärähdystä ei helpota asiaa”
Kuva: Ilari Isotalo
NHL:ssä ja WHA:ssa yli 700 ottelua pelannut ex-maalivahti Richard Brodeur, 68, tekee nykyään itselleen nimeä taidemaalarina.
Kanadalaismedia Global News uutisoi, että Brodeurin uusin maalaus aiotaan tuoda ensi tammikuussa esille Kelownan taidegalleriaan.
Vancouver Canucksin ja Quebec Nordiquesin entinen tähtivahti kertoo maalauksellaan tarinaa lapsuudestaan, jolloin hän pelasi jääkiekkoa Quebecin ulkojäillä.
Brodeur näkee maalaamisessa ja jääkiekossa paljon yhtäläisyyksiä.
– Jääkiekkoammattilaisen elämä on täynnä haasteita. Jokainen ottelu on uusi haaste, ja tunnen samalla tavalla myös maalaamiseen. Jokainen maalauskangas on aina uusi haaste, Canucks-fanien keskuudessa ”King Richardina” tunnettu Brodeur kuvaili Global Newsille.
Maalaamisesta on tullut Brodeurille hauskanpidon lisäksi terapeuttista, sillä hän on kärsinyt vuonna 1989 päättyneen peliuransa jälkeen masennuksesta sekä aivotärähdysten jälkioireista.
– Minulla on ollut masennusta nyt yli 30 vuoden ajan. Aivotärähdyksiä sain urallani noin 13, joten sekään ei helpota asiaa. Uran jälkeen vain täytyy löytää jotain tekemistä, joka auttaa pääsemään irti näistä asioista. Minulle maalaamisesta on tullut juuri se apu, Brodeur kertoo.
Brodeurin tuorein luomus julkaistaan tammikuun 31. päivä Kelownan taidegalleriassa.
LUE MYÖS:
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Sami Kapaselta kova näkemys Liigan valmentajamarkkinoista
- Liiga-viikon topit ja flopit: Jonkin täytyy muuttua Helsingin Jokereissa
- Joona Koppanen räjäytti pankin SHL-debyytissään – suomalaiset hurjassa iskussa
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Nikita Kutsherov vaatii hurjaa palkkaa NHL:ssä – ”Rahamäärät karanneet käsistä”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerien tuska jatkuu – Tapparalta täystyrmäys
- Jori Lehterän lopettamisuutinen yllätti HIFK:n – nyt puhuu Olli Jokinen
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!