Liigatähdet ottivat roolia – Tsekki veti pidemmän korren, Leijonien haaveet turnausvoitosta kankkulan kaivoon

HELSINKI. Leijonat ei pystynyt lauantainakaan parhaimpaansa, kun Tsekki romutti Karjala-turnauksen isäntäjoukkueen haaveet turnauksen ykkössijasta 2-0-voitolla. Suomen kirkkain tähti oli maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Jukurien vahti Sami Rajaniemi (kuvassa), joka piti sinivalkoisia pinnalla pitkään.
Pesäpallotaustainen torjuja otti lauantai-illassa 2 412 katsojan edessä 29 koppia. Tsekin ensimmäisen maalin läpsäytti Andrej Nestrasil vastustamattomalla laukauksella, jota ei kovin moni muukaan olisi ottanut. Toinen pömpeli meni jokseenkin Lukko-pakki Vili Saarijärven piikkiin. Jan Ordos pääsi polkemaan läpi turhan helposti.
Leijonavahti Rajaniemi sai kehuja pelin aikana sekä sosiaalisessa mediassa että ottelun TV5:lle selostaneelta kaksikolta JP Jalo – Kimmo Timonen.
Jos oli piskuisten Jukurien vahti iskussa, niin hyvä oli myös Rajaniemen joukkuekaveri, Tsekki-pakki Jakub Galvas. Hän saalisti syöttöpinnan, ja koko turnauksen saldo pelaajalla on komea 1+1=2.
Päätöserä oli Suomelta vahvin pelillisesti, ja Tsekki joutui jäähyilemään Suomen paineen alla. Kiekkoa leijonalauma ei saanut kaikkiaan 24 (6+6+12) torjuntaa ottaneen Tappara-vahti Dominik Hrachovinan selän taakse millään.
Vaikka tulos oli mollivoittoinen sinivalkoisten lasien läpi, saattoi pientä iloa suomalaisen kiekkoväen mieliin tuoda liigatähtien upeat panokset.
Suomi ja Ruotsi ratkaisevat sunnuntaina turnauksen kolmossijan. Voitosta pelaavat siis täyden kuuden pisteen Tsekki ja Venäjä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Tässä Jakub Vranan uusi joukkue!
- HIFK:n konkarihyökkääjä löysi uuden osoitteen!
- Aatos Koivu ällistyttää Pohjois-Amerikassa – NHL-superlupaukset jätettiin tylysti kakkoseksi!
- Raimo Helmisen SaiPa teki jälleen huiman tempun!
- Ennätystehot NHL:ssä – suomalainen jäämässä ilman sopimusta: ”Ei minkäänlaista kiinnostusta”
- Ilves kiinnitti NHL:ään varatun kanadalaishyökkääjän
- Pitsiturnaus avaa kiekkokauden – näin pelataan
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!