Koska Suomessa? SHL:n pääyhteistyökumppani loi uuden tukimuodon – tarjolla harvinaisia varusteita
Ruotsin kiekkoliiga SHL kamppailee Suomen Liigan tavoin taloudellisessa kurimuksessa, kun seurat pelaavat otteluitaan pääosin tyhjille katsomoille.
SHL:n pääsponsori Betsson on nyt luonut SHL:n kanssa uudenlaisen seurojen tukemisen mekanismin, Kannattajahuutokaupan.
Seurat ovat lahjoittaneet huutokauppaan noin sata uniikkia tuotetta, ja huutokaupan tuotot ohjataan kokonaisuudessaan seuroille. Entisiä SHL-pelaajia houkutellaan myös kaivelemaan varastojaan ja lahjoittamaan omia vanhoja varusteitaan ja pelipaitojaan huutokauppaan.
Tällä hetkellä huutojen kohteena on esimerkiksi Malmön kasvatin Magnus Pääjärven nimmarilla varustetut hanskat, joilla Pääjärvi pelasi aikoinaan Ottawassa NHL:ää. Samoin huudettavina ovat Leksandia edustavan suomalaismaalivahti Janne Juvosen viime kaudella käyttämät kilpi ja räpylä.
– Olemme olleet SHL:n pääsponsori vuodesta 2018. Vaikka moni asia sujuu parhaillaan kuten ennenkin, on mahdotonta olla huomaamatta, että peleistä puuttuu ehkä se tärkein ainesosa, kannattajat. Kun yleisömäärät ovat valtavasti pienempiä kuin tavallisesti, koemme, että roolimme pääyhteistyökumppanina on tärkeämpi kuin koskaan, sanoo Betssonin Ruotsin PR- ja viestintäpäällikkö Robin Olenius.
– Siksi lanseerasimme Kannattajahuutokaupan. Osin tukeaksemme seuroja rahallisesti, osin ilahduttaaksemme faneja uniikeilla tuotteilla, mutta myös lujittaaksemme sitoutumistamme ruotsalaiseen jääkiekkoon näinä erittäin hankalina aikoina.
Kaikille avoin huutokauppa on avoinna 13. joulukuuta asti osoitteessa www.supporterauktionen.se.
Lähde: Betssonin tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Synkkä tieto julki – Vegasille karu takaisku NHL-finaaleissa
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta