Anton Lundellin häikäisevä iltapuhde sai HIFK:n joukkuekaverin maireaksi – antoi mahtavan ennustuksen suurlupauksesta
Kuva: Taneli Niinimäki
HIFK:n NHL-varaus Anton Lundell pisti keskiviikkona hyrskyn myrskyn, kun helsinkiläiset tuhosivat Jukurit kotikaukalossaan luvuin 11-1.
Tehot 2+4=6 iskenyt hyökkääjä sivusi 2000-luvun korkeinta pistemäärää yhdessä ottelussa. Ennen häntä samaan on viimeisten 20 vuoden aikana yltänyt viisi pelaajaa – viimeksi HIFK:n Lennart Petrell lähes yhdeksän vuotta sitten.
Lundellin vire huomioitiin NHL:ssä, mutta myös Ruotsissa pelaajan temppu on nostettu esiin. Florida Panthersin ykköskierroksen 12. varauksen joukkuekaveri Johan Motin pisti tiskiin pelaajasta kovaa kommenttia Aftonbladetin mukaan.
– Siinä on seuraava suomalainen tähti, uskon ehdottomasti näin. Hän on erittäin älykäs ja taitava, ja hän tekee töitä kovasti. Hän voi olla todella hyvä, HIFK:lle tällä kaudella 16 pelissä tehot 1+3=4 (+7) ruotsalaispakki arveli.
Suurlupauksen liekehdinnän arvoa nostaa se fakta, että HIFK oli Jukureita vastaan pahasti siipirikkoinen. Joukkue oli matkassa repaleisella kokoonpanolla, kun sivussa oli peräti 14 ukkoa.
– Saimme hädin tuskin joukkueen kokoon, ja meidän piti kutsua junioreita mukaan. Emme heti ajatelleet, että tässä pelissä kävisi näin. Kaikki kudit menivät sisään. Se oli hyvin erikoista, Motin kummasteli.
Lundell oli Liigan pistepörssissä keskiviikon pelien jälkeen jo kolmantena saldolla 11+8=19 (+9).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!