Venäläislehti listasi KHL-päävalmentajat: Tomi Lämsä voitti Lauri Marjamäen!
Kuva: Salavat Julajev Ufa
KHL:ssä toimii parhaillaan kaksi suomalaista päävalmentajaa.
Lauri Marjamäki nähdään Jokereiden vastuuluotsina jo kolmatta peräkkäistä kauttaan, mutta Salavat Julajev Ufan Tomi Lämsälle kyseessä on vasta ensimmäinen sesonki KHL-pääpiiskurina.
Valmentajien kokemuksessa ja ansioluetteloissa on myös muutenkin eroja.
Marjamäki on voittanut päävalmentajana kahdesti Liiga-mestaruuden Kärpissä (2014,2015), sekä toiminut myös Leijonien päävalmentajana 2016-18, kun taas Lämsä toimi vastuuvalmentajana Liigassa vain reilun kauden Jokereissa (2012-14) ja sesongin verran Pelicansissa (2014-15).
Venäläislehti Championatin KHL-päävalmentajien listauksessa Lämsä sijoittuu kuitenkin Marjamäkeä aavistuksen korkeammalle.
Lämsä arvioidaan itäliigan kuudenneksi parhaaksi päävalmentajaksi, kun taas Marjamäki rankataan listan yhdeksänneksi.
Parhaaksi luotsiksi arvioidaan Lokomotiv Jaroslavlin Andrei Skabelka ennen TsSKA Moskovan Igor Nikitiniä ja Avtomobilist Jekaterinburgin Bill Petersiä.
Championatin mukaan listan rakentamisessa on otettu huomioon valmentajan luotettavuus, joukkueen tulokset ja pelin laatu kuluvalla kaudella, sekä yleinen mielipide.
Listaus löytyy kokonaisuudessaan Championatin sivulta täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!