Täystyrmäys! Winnipegin suomalaislupaukselle povataan vaikeita aikoja: ”NHL vuosi vuodelta kauempana”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Winnipeg Jetsin muutaman vuoden takaisen ykkösvarauksen Kristian Vesalaisesta ura on polkenut viime vuodet pahasti paikoillaan.
Laitahyökkääjä palasi KHL:stä farmiliiga AHL:ään viime kaudeksi pelaten Manitoba Moosen riveissä 60 ottelua tehoin 12+18=30. Nuorukaisen maalintekopotentiaali on kuitenkin jäänyt Pohjois-Amerikassa piippuun. The Hockey Writers -sivusto rankkaakin suomalaisen tuoreella listallaan vasta Jetsin kymmenenneksi lupaavimmaksi nuoreksi pelaajaksi.
– Jossain vaiheessa Vesalainen oli seuran top 3 -lupaus, ellei jopa kaikista lupaavin talentti. Nyt hän putoaa listoilla alaspäin kehityksen ollessa paljon Jetsin toiveita hitaampaa.
21-vuotiaan suomalaisen otteet bussiliigassa eivät nekään ole vakuuttaneet.
– Hän näytti toisinaan vaaralliselta, varsinkin ylivoimalla. Tasakentällisin hän oli kuitenkin usein näkymätön sekä haluton käyttämään laukaustaan tai kokoaan hyödykseen.
Vesalainen maksaa THW:n mukaan nyt kovaa hintaa toissa kauden päätöksestään hylätä AHL ja siirtyä KHL:ään.
– Syy epätasaisuuteen johtui siitä, että suomalainen käytti viime kauden (Pohjois-Amerikan) pelityylin opiskeluun, mikä hänen olisi pitänyt tehdä vuotta aiemmin. Uuden haasteen sijaan hän valitsi tutun ja turvallisen vaihtoehdon palatessaan takaisin kotikaupunkiinsa Helsinkiin ja Jokereihin.
– On vuosi vuodelta vaikeampi kuvitella Vesalaiselle tulevaisuutta Jetsin top 6 -hyökkääjistössä joukkueen hyökkäyksen leveys huomioiden. Hän päätynee siirtokohteeksi mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, THW tiivistää karun arvionsa lopuksi.
Draft-arvioissa maaliahneena hyökkääjänä aikoinaan pidetyn Vesalaisen tilannetta Winnipegissä tuskin parantaa Jetsin tämän vuoden varaustilaisuudessa nappaama superlupaus Cole Perfetti, josta odotetaan kovan luokan pistelinkoa Jetsin kärkikentällisiin jo parin vuoden sisällä. Jets varasi OHL:ssä 61 peliin 111 tehopistettä takoneen kanadalaistaiturin 1. kierroksen 10. varausvuorolla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa