MM-kisat Valko-Venäjällä? Tre Kronor-luotsi lataa suoraan oman mielipiteensä!
Ruotsin päävalmentaja Johan Garpenlövin ensimmäinen kausi Tre Kronor-piiskurina sai yllättävän päätöksen, kun kevään MM-kisat Sveitsissä jäivät koronaviruspandemian vuoksi pelaamatta.
Garpenlöv on aloittamassa pitkän tauon jälkeen innoissaan uuden kauden ja ensimmäisen tapahtuman on määrä koittaa vajaan kahden viikon kuluttua Helsingissä, kun 5.-8.marraskuuta pelataan perinteinen Karjala-turnaus.
Päävalmentaja esittelee joukkueensa turnaukseen tulevana maanantaina.
– Tuntuu todella mukavalta, tätä varten tehdään töitä, Garpenlöv toteaa Aftonbladetille.
Synkkyyttä alkavaan sesongiin tuo edelleen ympäri maailmaa vellovan koronaviruspandemian lisäksi epävarmuus myös tulevan kevään MM-kisoista.
Turnaus oli alun perin tarkoitus järjestää Latviassa ja Valko-Venäjällä, mutta Latvian valtiojohto on jo aiemmin ilmoittanut, ettei se suostu järjestämään kisoja yhdessä diktatuurimaan kanssa.
Valko-Venäjän tilanne on ollut erittäin levoton elokuussa järjestetyistä presidentinvaaleista lähtien, kun itsevaltiaan ottein maata jo pitkään hallineen Aleksandr Lukashenkan on väitetty napanneen vaalivoittonsa vilpillisesti.
Garpenlövin vastaus tilanteeseen on selkeä.
– Jos minulta kysytään asiaa yksityisesti, niin mielestäni siellä (Valko-Venäjällä) ei tulisi pelata, mutta olen liiton palveluksessa ja menen sinne mihin minun odotetaankin menevän, Garpenlöv toteaa.
Päävalmentaja korostaa, ettei voi vaikuttaa päätökseen missä MM-mitalit ratkaistaan, joten keskittyy tällä hetkellä vain tulevaan. Garpenlöv ei usko kisojen olevan politiikan vuoksi vaarassa, ennemminkin koronavirus voi sekoittaa niitä.
Hän uskoo, että turnaus saatetaan pelata NHL:n tämänvuotisien pudotuspelien tapaan ”kuplassa”, jossa joukkueet olisivat kisojen ajan eristettynä hotelleissa.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?