KalPa – Kärpät: Jatkuuko voittoputki?

Liiga
KalPa – Kärpät
Perjantai 16.10. klo 18:30
Perjantain liiganosto otetaan Kuopiosta, jossa kaksijakoisen alkukauden pelannut KalPa haastaa puhtaalla pelillä taaplaavan Kärpät. Myös Liigan, kuten monen muunkin urheilulajin ja -sarjan yllä leijuu tällä hetkellä tummia pilviä vallitsevan tilanteen takia. Voimme vain toivoa, että tilanne paranisi mahdollisimman pian.
KalPa otti edellisessä ottelussaan kauden toisen voittonsa JYPistä. KalPan voitto oli ansaittu, mutta JYP oli otteissaan onnettoman tehoton. Ottelun ratkaisu oli KalPan terävämpi erikoistilanteiden pelaaminen. Kyseessä oli joka tapauksessa Tommi Miettisen suojattien kauden paras ottelu, sillä niukka voitto Jukureista tai kuusi takaiskumaalia Tapparaa vastaan eivät vielä vakuuttaneet liikaa.
Kärpät oli vierasottelussaan Pelicansia vastaan koko ajan potkun verran edellä ja voitti täysin ansaitusti. Uutta kevättä elävä Jesse Puljujärvi kuittasi ottelussa tehot 2+1. Kärppien valmius heti kauden alussa on silmiinpistävää: Mikko Mannerin joukkio pelaa illasta toiseen laadukkaasti materiaalinsa edellyttämällä tasolla. Justus Annunen avasi kautensa Lahdessa mallikkaalla esityksellä.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaikka niittisuosikkien Liigassa pelaaminen on normaalisti oikotie köyhäinapuun, on tässä ottelussa oltava Kärppien puolella, mitä vetoihin tulee. Normaaliesityksellä tuloksena on vierasvoitto ja vetosuositus on Kärpät voittaa ottelun (60 min) kertoimella 1,68.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!