Kaapo Kähkönen itsevarmana: Tämä seikka viittaa NHL-ovien avautumiseen – ”Se antaa hiukan ideaa…”
Minnesota Wildin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen hiljattain tehnyt Kaapo Kähkönen sai viime kaudella ensikosketuksensa myös NHL-kaukaloihin, kun vastuuta tuli Wild-paidassa marras-joulukuussa viiden ottelun verran. Hän onnistui auttamaan joukkueensa voittoon kolmessa pelissä.
AHL:n parhaaksi vahdiksi valitun Kähkösen tuoreen diilin rakenne viittaa siihen, että Wild on ajamassa häntä hiljalleen merkittävämmäksi vaihtoehdoksi myös taalaliigaan.
Kokonaisarvoltaan 1,45 miljoonan dollarin sopimuksen ensimmäinen vuosi on kaksisuuntainen, jolloin palkka NHL:ssä on 700 000 dollaria ja farmin puolella 250 000 dollaria. Toisena vuonna palkka on 750 000 taalaa riippumatta pelipaikasta.
Jälkimmäisen vuoden yksisuuntaisuuden myötä Kähköstä ei voida tuolloin siirrellä farmin ja NHL:n välillä asettamatta häntä siirtolistalle, jolloin muut NHL-seurat voisivat napata vahdin riveihinsä. Tällaista riskiä Wild tuskin haluaisi ottaa.
– Mielestäni se on molemmille osapuolille hyvä sopimus. Toinen vuosi on yksisuuntainen, joten se antaa hiukan ideaa minkälainen on seuran suunnitelma, Kähkönen toteaa Wildin nettisivulla ja jatkaa:
– Mikään ei tietenkään tule annettuna, vaan kaikki on ansaittava. Se (vakiokokoonpanoon nousu) voi tapahtua jo ennen sopimuksen toista vuotta, ei voi tietää.
Kähkösen viime kaudella saama NHL-maistiainen on saanut 24-vuotiaan suomalaisen hamuamaan lisää.
– Se oli mahtava kokemus ja jotakin, jonka muistan lopun ikääni. Kaikki se itseluottamus, jonka siitä saa… Sitä ei tiedä pystyykö pelaamaan NHL:ssä ennen kuin olet ollut tositoimissa ja minulla on nyt viisi (peliä). Onnistuin mielestäni hyvin ja kaukalossa tuntui hyvältä. Haluan pelata vielä useita pelejä, Kähkönen painottaa.
Tulevalla kaudella Kähkönen taistelee NHL-vastuusta Wildissa Cam Talbotin ja Alex Stalockin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa