Sebastian Aho paljasti: Kehittynyt merkittävästi yhdessä ominaisuudessa!
Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä Sebastian Aho palasi elokuussa pettymykseen päättyneiden NHL:n pudotuspelien jälkeen takaisin Suomeen.
Aho kertoi Canes Country -sivustolle, että hän keskittyy tällä hetkellä harjoitteluun ja ensi kauteen valmistautumiseen.
Vaikka Ahon kausi päättyikin valitettavasti jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Boston Bruinsia vastaan, jäi hänelle kaudesta kuitenkin kelvollinen maku suuhun.
– Minusta tuntuu, että aloitin kauden hieman huonosti, mutta taistelin siitä yli. Oli hyvä asia oppia lisää. Vaikka kausi alkaa huonosti, on silti mahdollista päättää kausi hyvin, Aho kertoi Canes Countryn Zoom-haastattelussa.
Suomalaistähti näkee kehittyneensä päättyneellä NHL-kaudella paljon.
– Olen tosissaan yrittänyt kehittää pelissäni pieniä yksityiskohtia – varsinkin puolustuspelaamisessa. Mielestäni kehityin siinä, mitä enemmän kausi eteni. Meidän ketjumme pelasi aina vastustajan parasta hyökkäysketjua vastaan. Aina ei voi vain keskittyä hyökkäämiseen – myös puolustuksesta täytyy tietää, jotta voi nollata vastustajan parhaat ketjut. Mielestäni olen kehittynyt tässä asiassa todella paljon, Aho analysoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa