Nyt on kova! Mestis-joukkue pestasi Pikkuleijonissa maailmanmestaruuden voittaneen NHL-lupauksen – ”Todella upea juttu”
Suomalainen kiekkomaailma on tarjonnut viime aikoina kovia siirtoja Pohjois-Amerikasta Eurooppaan, kun AHL:n ja NHL:n kausien 2020-21 alkamisajankohdat ovat kysymysmerkkien alla.
Tiistaina erään kovan siirron kotisivuillaan julkisti tamperelainen Mestis-joukkue KOOVEE. Kaupungin oma kasvatti, Boston Bruinsin juhannuksen 2016 viidennen kierroksen 135. varaus Joona Koppanen siirtyy joukkueeseen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
– Hienoa, että saimme asiat sovittua Joonan sekä Bostonin kanssa. Tämä on todella upea juttu koko Mestistäkin ajatellen. Joona on meille todella iso apu ja näyttää omalla tekemisellän esimerkkiä joka päivä arjen toiminnassa, KOOVEEn toimitusjohtaja Pekka Hemmilä totesi.
Hyökkääjä on alle 18-vuotiaiden maailmanmestari keväältä 2016, tammikuussa 2018 hänet valittiin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomen joukkueen kolmen parhaan pelaajan sakkiin.
Pelaaja hyökkäsi viime kaudella AHL-joukkue Providence Bruinsin paidassa tehden 43 pelissä tehot 9+9=18 (+7), ECHL-joukkue Atlanta Gladiatorsissa hän pelasi viidessä ottelussa pistein 1+4=5 (+1). Mestistä Koppanen ei ole pelannut ikinä.
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!