Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
Venäjän mahdollinen paluu jääkiekon MM-kisoihin on saanut venäläismedian hyökkäämään rajusti Suomea ja muita Venäjän osallistumista vastustavia maita vastaan.
Venäläissivusto Championat julkaisi keskiviikkona kirjoituksen, jonka otsikossa Euroopan maita kutsutaan ”pikkuvarkaiden laumaksi”. Teksti arvostelee voimakkain sanankääntein Suomen johdolla syntynyttä Venäjä-boikottia.
– Koko tämä farssi alkoi maantieteellisistä naapureistamme suomalaisista, jotka alkoivat välittömästi koota ympärilleen eurooppalaista Venäjän-vastaista liittoumaa ja suorastaan yllyttää muita boikotoimaan otteluita, Championatin kirjoituksessa todetaan.
– Sivistyneessä yhteiskunnassa tällaista toimintaa kutsutaan yllyttämiseksi.
Kirjoituksessa lainataan myös venäläisvalmentaja Andrei Nazarovia, joka vertaa Venäjää vastaan pelaamisesta kieltäytyviä maita somalialaisiin merirosvoihin.
– Koko tämä norjalaisten, ruotsalaisten, suomalaisten, tshekkien, saksalaisten ja latvialaisten lauma on pikkuvarkaita, jotka yrittävät päästä osaksi suurta peliä. Mutta meitä tai maajoukkuettamme ei voi pelotella, sillä tiedämme, että vahvin voittaa aina, Nazarov lataa.
Championat kyseenalaistaa myös eurooppalaisten maiden esittämät turvallisuushuolet ja vihjailee halventavasti niiden mielenterveysongelmilla.
– Olemme toki jo aavistelleet, että heillä on mielenterveyden kanssa ongelmia, mutta mistä turvallisuudesta tässä taas oikein puhutaan? sivusto kirjoittaa.
Arvostelun kohteeksi joutuvat myös Suomen ja Tshekin viimeisimmät jääkiekon maailmanmestaruudet. Suomi voitti MM-kultaa vuonna 2026 ja Tshekki vuonna 2024. Championat väittää mestaruuksien arvon olevan vähäinen, koska Venäjä ei ole ollut mukana turnauksissa.
– Ilman Venäjän maajoukkuetta on selvästi helpompaa voittaa ja kutsua itseään maailmanmestariksi. Tällaisten mestaruuksien arvo ei kuitenkaan ole edes roposen vertainen, kirjoituksessa todetaan.
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?