NHL-asiantuntijat kauppaisivat Patrik Laineen pois Winnipegistä: ”Turhautuminen hänen suorituksiaan kohtaan kasvaa”
Odotukset Patrik Lainetta kohtaan olivat taivaissa, kun hänet varattiin Winnipeg Jetsiin. Suomalaisen laukausta verrattiin Aleksandr Ovetshkinin kutiin, ja Lainetta veikattiin tulevaisuuden maalipörssivoittajaksi.
Maalipörssin voittoja ei kuitenkaan ole nähty saati sitten 50 maalin kausia. TSN:n asiantuntijat arvioivat, että Winnipeg saattaisi kaupata Laineen pois vahvistaakseen muita osa-alueitaan.
– On selvää, että turhautuminen hänen suorituksiaan kohtaan kasvaa suhteessa siihen, mitä hän potentiaalisesti voisi tehdä ja mitä hän tekee, Ray Ferraro kommentoi.
– Minun mielestäni hän on pelannut paremmin tällä kaudella kuin viime kaudella. Hän ei tehnyt niin paljon maaleja, mutta hän näytti sitoutuneemmalta ja pelasi parempaa joukkuepeliä, eikä vain seissyt paikoillaan ja tykittänyt onetimereita.
Winnipegillä on paljon syitä suomalaisen kauppaamiseen.
– Winnipegillä on palkkakatto-ongelmia. Heidän kärkipelaajansa ovat todella kalliita. Pitäisikö Laine kaupata ja ottaa askel taaksepäin? Monilla joukkueilla on hyvä sentteri, jolla ei ole ketään, kenelle syöttää.
Vastineeksi Ferraro haluaisi erinomaisen kakkossentterin, joka ratkaisisi vuosia jatkuneet ongelmat kakkosektjussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- IS: Kristian Tanuksesta kajahti iso siirtohuhu!
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Lähde: Patrik Puistola teki valintansa – siirto huippuseuraan!
- NHL-toimittaja: Patrik Laineen tilanteesta jysähti iso paljastus
- Arttu Ruotsalainen: yllätyssiirto huippuseuraan!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!