Liiga-seuralta esimerkillistä toimintaa – kotiotteluiden koronarajoituksiin merkittäviä muutoksia

Kertaalleen karanteenissa ollut Jukurit aloittaa kautensa noudattamalla tiukkoja koronarajoituksia.
Mikkeliläisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se tulee ottamaan kotiotteluihinsa sisään 2222 katsojaa, joista alle 2000 on istumapaikkoja. Katsojat tullaan jakamaan myös neljään eri katsomolohkoon, eikä katsomoiden välillä sallita liikkumista.
Otteluissa kiinnitetään myös erityistä huomiota hygieniaan sekä turvaväleihin. Kaikille katsojille on tarjolla ilmainen kasvomaski, jota suositellaan käyttämään ottelussa. Samalla tavalla toimivat myös areenalla työskentelevät ihmiset.
– Liigassa ja jokaisessa seurassa kaikkia yksityiskohtia on mietitty todella tarkkaan. Uskomme, että liveurheilulle ja yhdessä koettaville elämyksille on kysyntää, kun vain olosuhteet ovat kunnossa. Ikioma Areena toimii hyvin turvallisena tapahtumapaikkana myös poikkeusaikoina, Jukurien toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka kommentoi seuran sivuilla.
Jukureiden osalta ensimmäinen kotiottelu on vuorossa lauantaina, kun vastaan luistelee JYP.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kuka nappaa Buffalon tähtihyökkääjän? Nämä seurat kiinnostuneita
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – tässä on uusi seura
- Leijonat-tähdelle lähtöpassit Sveitsistä – armeija käymättä
- Connor McDavid vihjaa lähdöllä Edmontonista – nyt puhuu Leon Draisaitl
- Aftonbladet: Suomalaishyökkääjä on yksi SHL:n eniten tienaavista pelaajista – sai myös muita tarjouksia
- Teemu Kivihalme palaa Liigaan: ”Monipuolinen kahden suunnan puolustaja”
- SaiPa pelaajakaupoilla – haaviin pakkivahvistus Pohjois-Amerikasta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – Dallas-hyökkääjä vaihtaa seuraa
- Kiekko-Espoo kiinnitti ruotsalaispuolustajan
- E-S: Satumaisen kauden pelannut SaiPa takoi komean myyntiennätyksen!
- Matthew Tkachuk iski pöytään hurjan väitteen Connor McDavidista
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Toimittaja: HIFK:n tähtipelaaja vaihtaa seuraa – Janne Pesoselta iso paljastus
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Kristian Vesalainen siirtyy Kärppiin – saa jättipalkan!
- TPS:ltä jättimäinen sopimusuutinen!
- Mestiksen pistehirmu löysi uuden seuran!
- Liiga-seura jysäytti hankinnan Detroit Red Wingsistä!
- Liigan mestaripuolustaja löysi uuden seuran!
- Välit poikki – NHL-seura kauppaa megalupauksen pois!