HIFK:lta hämmentävä tiedote Thomas Nykoppista: ”Tässä kävi nyt niin, että…”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n riveissä kaudesta 2012–2013 lähtien pelannut Thomas Nykopp siirtyy alkavaksi kaudeksi III-divisioonaa pelaaviin Karhu-Kissoihin.
27-vuotiaan Nykoppin ammattilaisuran loppuminen ei ollut ollenkaan HIFK:n tiedossa.
– Tässä kävi nyt niin, että meiltä on mennyt kesän aikana täysin ohi se, että olet päättänyt lopettaa pelaajaurasi, jonka vietit likimain kokonaan meillä HIFK:ssa. Saimme tämän tiedon mediasta, joten asiaankuuluvat lämpimät kiitokset tulevat nyt valitettavasti jälkijunassa, HIFK tiedotti sunnuntaina.
Urallaan pahoista loukkaantumisista kärsinyt Nykopp pelasi Liigassa yhteensä 281 runkosarjaottelua tehopistein 35+38=73.
– Sinulla ei ollut se kaikkein helpoin tie ammattikiekkoilijana. Pelaajana olit loistava. Iso, vahva, nopea ja älykäs. Todella ikävä pelaaja vastustajien kannalta, mutta erinomainen meille. Olimme aina iloisia siitä, että olit meidän, etkä vastustajan puolella.
– Erityisellä lämmöllä muistelemme yhteisestä matkastamme sitä, että sinä olit yksi niistä pelaajista, joka murahti heti, jos joku ei laittanut itseään likoon joukkueen puolesta, HIFK kiittelee.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut