Mediajätti povaa: näitä suomalaispelaajia kannattaa seurata NHL-pudotuspeleissä
Mediajätti Sportsnet listasi jokaisesta NHL-pudotuspelijoukkueesta pelaajan, jota kannattaa erityisesti seurata. Listalle mahtui mukaan kolme suomalaisnimeä.
Sami Vataselle on tarjolla iso ruutu Carolina Hurricanesin puolustuksessa.
– Brett Pesce ja Dougie Hamilton eivät ole valmiina ensimmäisessä pelissä, ja se antaa isomman roolin muille. Vaikka Vatanen ei ole pelannut peliäkään Carolinassa, koska oli loukkaantunut vaihtokaupan aikaan, harjoitusottelussa hän pelasi reilut 20 minuuttia ja sai sekä ylivoima- että alivoima-aikaa.
Florida Panthersista Sportsnet puolestaan nostaa esiin Erik Haulan.
– Haula liittyi Panthersiin seitsemän pelin ajaksi siirtotakarajan jälkeen ja kirjautti kaksi syöttöä. Tämä kaveri on muutaman kauden päässä 29 maalin kaudesta, mutta hän on myös vaihtanut sittemmin joukkuetta kahdesti ja on ajautumassa vapaaksi agentiksi. Hänellä on työmaata hioakseen imagoaan kakkosketjun pistemiehenä.
Kolmas suomalainen listalla on Dallas Starsin Roope Hintz.
– Oma suosikkini, Hintz, pelasi vahvasti viime kauden lopulla ja iski viisi maalia ja kahdeksan tehopistettä 13 pudotuspeliottelussa. Dallas ei juuri tee maaleja (vaikka sitä ei uskoisi heidän kokoonpanostaan), joten he tarvitsevat maaleja keneltä tahansa. Hintziä on hauska katsoa.
Näitä pelaajia kannattaa seurata pudotuspeleissä:
Pittsburgh Penguins: Jake Guentzel Montreal Canadiens: Phillip Danault Carolina Hurricanes: Sami Vatanen New York Rangers: Igor Shesterkin New York Islanders: Anthony Beauvillier Florida Panthers: Erik Haula Toronto Maple Leafs: Morgan Rielly Columbus Blue Jackets: Oliver Björkstrand Edmonton Oilers: Ryan Nugent-Hopkins Chicago Blackhawks: Corey Crawford Nashville Predators: Viktor Arvidsson Arizona Coyotes: Taylor Hall Vancouver Canucks: Micheal Ferland Minnesota Wild: Mats Zuccarello Calgary Flames: Sam Bennett Winnipeg Jets: Nikolaj Ehlers Boston Bruins: Jake DeBrusk Tampa Bay Lightning: Steven Stamkos Washington Capitals: Braden Holtby Philadelphia Flyers: Travis Konecny St. Louis Blues: Vladimir Tarasenko Colorado Avalanche: Nazem Kadri Vegas Golden Knights: Shea Theodore Dallas Stars: Roope HintzLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!