KHL-kesän 10 isointa pelaajasiirtoa listattiin – kaksi suomalaista mukana: ”Kuin uusi Linus Omark”
Ruplaliiga KHL:n uusi kausi starttaa muutaman päivän kuluttua epävarmoissa tunnelmissa. Koronavirus ja matkustusrajoitteet heittävät epäilyksen varjon koko kauden läpiviemisen ylle, Valko-Venäjän tilannetta unohtamatta.
Venäläinen Sport24.ru-sivusto kasasi tästä huolimatta kauden alla mielestään kymmenen kesän kovinta KHL-siirtoa. Mukaan mahtui kaksi suomalaispelaajaa, Edmonton Oilersista Salavat Julajev Ufan riveihin hankittu keskushyökkääjä Markus Granlund sekä Toronto Maple Leafsistä lainasopimukselle Jokereihin paluun tehnyt KHL:n viime kauden paras puolustaja Mikko Lehtonen.
– Granlundia kutsuttiin uudeksi Linus Omarkiksi. Pelasi upean harjoitusturnauksen Kazanissa iskien tehot 5+3. Voidaan jo sanoa, että Ufa teki oikean päätöksen hankkiessaan Granlundin, mutta edes tämän tason hyökkääjä ei ratkaise tullessaan seuran puolustuspään ongelmia, Sport24 kirjoittaa pitkään Pohjois-Amerikan kaukaloita tahkonneesta Granlundista.
Lehtosesta odotetaan jälleen supertähtitason puolustaja KHL-tasolle. Turkulaistaustainen maailmanmestari suuntaa kuitenkin Pohjois-Amerikkaan uuden NHL-kauden käynnistyessä.
Muut kesän huippusiirrot:
Nigel Dawes – Avtomobilistist -> Ak Bars Kazan Reed Boucher – Utica (AHL) -> Avangard Omsk Dmitri Kagarlitsky – Pietarin SKA -> Moskovan Dynamo Aleksei Martshenko – CSKA -> Lokomotiv Nikolai Prokhorkin Los Angeles Kings -> Metallurg Magnitogorsk Pontus Åberg – Toronto (AHL) -> Traktor Nikolai Goldobin – Utica (AHL) -> TsSKA Moskova Linden Vey – TsSKA Moskova -> Pietarin SKALUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!