Kärpille jättitappiot! Seurapomo kuitenkin muistuttaa: tämä auttoi koronaiskun kohtaamisessa
Monien muiden Liiga-joukkueiden tapaan koronaviruspandemia kuritti kovaa myös jättiseura Kärppiä.
Konsernin liiketulos tipahti 1,7 miljoonasta eurosta nollaan ja liikevaihto puolestaan 18,6 miljoonasta eurosta 16,4 miljoonaan.
Oulun Kärpät -konsernin muodostavat urheiluliiketoimintaa harjoittava emoyhtiö Oulun Kärpät Oy sekä tytäryhtiöt; tapahtumaliiketoimintaa harjoittava Qstock Oy ja työvoimavuokrausta harjoittava Työtahti Oy.
Lasku johtuu seuran tiedotteen mukaan lähes yksinomaan emoyhtiön eli urheiluliiketoiminnan laskeneesta osuudesta. Emoyhtiön liikevaihto laski edellisvuoden 12,0 miljoonasta eurosta 9,9 miljoonaan euroon ja liiketulos jäi 0,6 miljoonaa euroa pakkaselle.
Syynä pudotukseen olivat keväällä puhjenneen COVID-19 koronaviruspandemian seurauksena voimaan tulleet viranomaisten määräämät kokoontumisrajoitukset, jotka estivät taloudellisen tuloksen kannalta merkittävimmän jakson eli pudotuspelivaiheen pelaamisen kokonaisuudessaan.
– Pudotuspeleihin valmistautuminen oli keväällä jo pitkällä, ja kauden päättyminen tuli vastaan äkillisesti. Pudotuspelit määrittävät hyvin pitkälti meidän jääkiekkoliiketoimintamme taloudellista tulosta, joten sillä puolella isku oli kova, toimitusjohtaja Tommi Virkkunen toteaa ja jatkaa:
– Kärpät on kuitenkin jo pitkään tehnyt taloudellisesti erinomaista työtä ja onnistunut rakentamaan vahvat tukitoimet jääkiekon ympärille. Tässä tilanteessa konsernin strategia osoittautui onnistuneeksi.
Synkkien lukujen myötä Oulun Kärpät Oy:n yhtiökokous päätti, että tilikaudelta ei jaeta osinkoa.
Perustamisestaan eli vuodesta 2001 lähtien Oulun Kärpät Oy on jakanut osinkoja yhteensä 1,9 miljoonaa euroa, josta lähes 80 prosenttia on ohjautunut yhtiön suurimmalle omistajalle Kärppä-säätiölle käytettäväksi pohjoissuomalaisen juniorijääkiekkoilun tukemiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?