Edmonton-pomolta lupaava kommentti Jesse Puljujärvestä – ”On hyvin harvinaista löytää pelaaja, joka…”

Edmonton Oilersin GM:n paikalle täksi kaudeksi Detroit Red Wingsistä saapunut Ken Holland kertoi pudotuspelikarsintojen aattona medialle antamassaan haastattelussa mietteitään Jesse Puljujärven tulevaisuudesta öljymiehissä.
Hollandin puheiden perusteella seura ei ainakaan tuntuisi vielä heittäneen kirvestä kaivoon suomalaisen suhteen.
– Kerroin hänelle konferenssipuhelussa, että 10 vuoden päästä hän voi katsoa taaksepäin liittyen siirtoonsa takaisin Suomeen ja olla iloinen siitä. Se (siirto) mahdollistaa hänelle ison peliajan sekä itseluottamuksen kehittämisen, Holland puntaroi.
Puljujärvi ei ollut Hollandille erityisen tuttu pelaaja vielä suomalaisen varausvuonna 2016, jolloin seurapomo johti Red Wingsin hiipumassa ollutta ex-dynastiaa.
– Rehellisesti sanottuna en tarkkaillut häntä juurikaan hänen varausvuotenaan. Emme varanneet tuolloin (Detroitin kanssa) korkealta. Hän on yhä nuori pelaaja ja on harvinaista löytää 193-senttistä pelaajaa, jolla on myös taitoa. Useimmat pelaajista eivät vastaa odotuksiin ennen kuin ovat 22-23-vuotiaita, joten aika näyttää, Holland pyöritteli.
22-vuotias Puljujärvi pelannee suurella todennäköisyydellä Euroopassa vielä ainakin ensi kauden ajan. Viime syksynä siirtopyynnön Oilersille jättänyt hyökkääjä on kesän aikana pehmentänyt mielipiteitään Edmontoniin paluunsa suhteen tulevaisuudessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-seura teki järkälemäisen hankinnan
- NHL:n suomalaislupaus nousemassa isoon rooliin? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- TPS-pomo: Veli-Matti Savinaisen saaminen Turkuun yllätti – ”Oli itse yhteydessä”
- Nuoret Leijonat murskasi Kanadan NHL-superlupauksia vilisevän tähtisikermän
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- Sebastian Ahon Carolina valmistelee jättihankintaa NHL:ssä?
- NHL-rivimies sai haluamansa – jättipalkka kouraan!
- Toimittaja: Legendaarinen NHL-pelipaita tulee takaisin!
- Tappara jysäytti hankinnan Pohjois-Amerikasta – NHL:ssä pelannut hyökkääjä haaviin!
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Tämä on Petri Kontiolan tilanne – kuva julki
- Ismo Lehkoselta hurja arvio Liiga-lupauksesta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Siirtopommi! Lähde: Tässä Ryan Laschin uusi seura
- Liiga-hyökkääjä Aarne Talvitiestä karmea uutinen
- HIFK:n floppihankinta löysi uuden osoitteen
- 46-vuotias seuralegenda tekee yllätyspaluun – siirtyy III-divisioonaan!
- Yllätyspaluu: Lähes 300 NHL-ottelun suomalainen siirtyy Liigaan!
- Jukurien kultakypärä: uusi seura
- Se oli siinä – lähes 300 NHL-ottelun konkari lopettaa uransa
- Tapparan MM-puolustajan sopimus purettu – loikkaa toiseen Liiga-seuraan!