Nathan MacKinnonilta tylyä puhetta olympialaisista
Jääkiekon olympiaturnauksen suurimpiin tähtiin lukeutuva Kanadan Nathan MacKinnon tunnetaan jääkiekkopiireissä askeettisena huippu-urheilijana, joka ottaa ammattinsa vakavasti – toisten mielestä liiankin.
MacKinnon kertoo vähemmän yllättäen, ettei aio antaa juurikaan huomiota olympiakisojen muille lajeille. Colorado Avalanchen supertähden keskittyminen on miehen itsensä mukaan täysin omassa tekemisessä.
– Olemme keskustelleet muiden lajien urheilijoiden kanssa, mutta rehellisesti sanottuna, haluan ainoastaan voittaa kultaa täältä, MacKinnon kertoi NHL:n kotisivuilla.
– On hauskaa tutustua muiden lajien urheilijoihin, mutta loppujen lopuksi olemme täällä ainoastaan siksi, että haluamme voittaa.
Stanley Cup -voittajan suunnitelmiin ei kuulu kisakylään, Milanoon kaupunkiin tai kisojen ympärillä järjestettäviin ”kissanristiäisiin” tutustuminen.
– Haluan toki myös nauttia olostani, mutta en ole täällä sen takia. Aion tehdä kaikkeni pelatakseni hyvin. Toivottavasti se riittää (mestaruuteen), MacKinnon linjaa.
MacKinnon valittiin viime vuonna järjestetyn 4 Nations -turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kysymykseen siitä, pitäisikö kanadalaisen hyödyntää tilaisuus seurata paikan päällä muiden lajien kilpailuja, mies antaa tylyn vastauksen.
– Ei. En usko muidenkaan osallistuvan kymmeneen tapahtumaan päivässä ja menevän sen jälkeen keskustaan illalliselle.
Kanadan kapteenin ja MacKinnonin läheisen ystävän Sidney Crosbyn mielestä MacKinnoninkin kannattaisi toisinaan löysätä kypärän remmiä.
– Olen tuttunut tuohon. Tiedän, kuinka paljon tällaiset tapahtumat ja hetket merkitsevät hänelle. Hän tuo meille paljon intohimoa, tunnetta ja intensiteettiä. Mutta toisinaan sinun on kyettävä rauhoittumaan, MacKinnonia liki kymmenen vuotta vanhempi Crosby muistuttaa.
Kanada avaa olympiaturnauksensa torstaina ottelulla Tshekkiä vastaan. Leijonien avausottelu puolestaan pelataan jo keskiviikkona, kun Suomi kohtaa Slovakian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!