Suomalainen kulttipelaaja jatkaa Euroopan kierrostaan – nyt suuntana eksoottinen Hollanti, urheilupäällikkö ylistää: ”Johtava pelaaja sekä jäällä että sen ulkopuolella”
Hollantilainen Nijmegen Devils tiedottaa kotisivuillaan, että suomalaispakki Iiro Vehmanen (arkistokuvassa) on joukkueen tuorein hankinta.
Suomessa korkeimillaan Mestistä pelannut Vehmanen on pelannut kaudesta 2014-15 lähtien ulkomailla Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Puolassa, Italiassa ja nyt siis BeNeLigassa Hollannissa.
– Iiro on joukkuepelaaja, ja juuri sitä tarvitsemme nyt. Hän on kokenut pelaaja kuuden erilaisen eurooppalaisen sarjan taustansa takia, urheilupäällikkö Frank Gentges hehkuttaa.
Raumalaislähtöinen pakki pelasi aikanaan Mestiksessä neljän kauden aikana 188 runkosarjapeliä pinnoin 26+28=54 (-24). Kaksi pudotuspelikevättä toivat yhdeksän ottelua ja pisteet 1+1=2 (-2).
– Positiivisen asenteensa myötä hän on vakaa palanen puolustukseen. Iirosta tulee johtava pelaaja sekä jäällä että sen ulkopuolella.
Vehmanen on kiekkomaailman oma persoona poikkeavien ulostulojen myötä. Voit lukea linkkien takaa lisää.
Suomalaispelaajalta huima päivitys eksoottisen sarjan arjesta – ”Tarinapankki lihoi taas hippasen..”
Somessa naurattava suomalaispakki jatkaa kiekkokiertolaisen uraa – uusi joukkue löytyi erikoisesta suunnasta
Eksoottisessa maassa pelaavalla suomalaisella arjen haaste, ratkaisi sen hassusti: ”Mitä minun pitäisi sanoa”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi kysymys sai Antti Pennasen vaitonaiseksi: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn vinkki pelasti Leijonat tiukasta paikasta: ”Sanoin Jupelle, että…”
- Olli Jokinen MTV:llä: tämä NHL-mies olisi viimeinen silaus Leijonien MM-joukkueeseen
- Leijonilta myrskyvaroitus: USA kumoon – NHL-mies tehoili!
- Leijonille takaisku: NHL-mies loukkaantui!
- Tässä USA:n suurin heikkous – ”Bambi” Lehtonen nosti esiin Leijonien iskun paikan
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Leijonat haastaa MM-kultajoukkueen – ketjut julki
- IS: Cameron Hillis vaihtaa Liiga-seuraa!
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Jokerit repi pistetykin sopimuksen yllättäen – fanit raivona: ”Päin v*ttua hoidettu”
- Antti Pennanen vahvisti: tässä Leijonien kentälliset ja maalivahtivalinta USA-otteluun!
- Liiga-mestari ratkeaa! Tappara-KooKoo ketjut, tv-lähetykset ja selostaja
- Nyt ei tilastot päätä huimaa – Kärpiltä erikoinen ulkomaalaishankinta
- Lehti: Tappara jysäytti uuden pelaajahankinnan tiskiin!
- Tapparasta ja NHL:stä tuttu hyökkääjä: ura ohi
- Hopeamitalisti KooKoo räväytti: kaksi pelaajakiinnitystä – tähtihyökkääjä jatkaa seurassa
- Nyt on Liigalla vetovoimaa – Sveitsin mestari siirtyy Suomeen!
- IL: Patrik Laineen ratkaisu lytättiin MM-kisoissa – NHL-mies latasi suorat sanat