Liigassa flopannut suomalaismaalivahti teki sopimuksen – ura jatkuu ulkomailla
Kuva: Juha Tamminen
Kuluneella kaudella Liigassakin kiekkoilleen Riku Heleniuksen ura jatkuu ulkomailla.
32-vuotias suomalaismaalivahti on päässyt yksivuotiseen jatkosopimukseen saksalaisen Dresdner Eislöwenin kanssa.
Helenius päätti menneen kauden samaisessa seurassa. Hän esiintyi DEL2-sarjassa 11 ottelussa torjuntaprosentilla 89,4.
– Olen todella kiitollinen siitä, että Rico Rossi ja Marco Stichnoth luottavat minuun ja että voin vahvistaa ryhmäämme. Teen kaikkensa näyttääkseni parhaani ensi kaudella, Helenius kommentoi tuoreeltaan saksalaisseuran sivuilla.
Kokenut maalivahti pelasi uransa parasta jääkiekkoa 2010-luvun alkupuolella, kun hän juhli JYPissä Suomen mestaruutta keväällä 2012. Tuolloin hänet valittiin sarjan parhaaksi maalivahdiksi.
Viime vuosina Heleniuksen ura on ollut puolestaan pahasti laskusuunnassa. Maalivahti on joutunut vaihtamaan joukkuetta useaan otteeseen.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”