Kaapo Kakon seurakavereille luvassa muhkea palkankorotus – ”Yhteensä jopa 10 miljoonaa dollaria”
Vuosi sitten uudelleenrakennusta käynnistelleen New York Rangersin johtoportaalla on kauden päätyttyä jälleen ison mietinnän paikka seuran tulevaisuuden kurssia suunniteltaessa.
Manhattanilaisseuran kuluvan kauden läpimurtopelaajista viimeistä sopimuskauttaan pelaava, runkosarjan kolmanneksi paras pistelinko Ryan Strome sekä huippukauden puolustuksessa pelannut Tony DeAngelo tulevat saamaan jatkossa tuntuvat korotukset nykyisiin palkkoihinsa.
26-vuotias Strome iski tämän kauden 70 pelissä uransa parhaat tehot 17+41=58. DeAngelo tälläsi pakin paikalta 68 peliin hurjat 53 (15+38) tehopistettä. Seuran sisäpiiritoimittaja, USA Todayn Vincent Mercogliano uskookin kaksikon hakevan yhteensä jopa 10 miljoonan dollarin vuosipalkkoja seuraaviin sopimuksiinsa.
– Uskoin aiemmin molempien saavan jatkossa karkeasti viisi miljoonaa dollaria vuodesta. Stromen oltua joukkueen kolmanneksi paras pistemies ja DeAngelon sijoituttua koko liigan puolustajien pistepörssin neloseksi, he saattaisivat pyytää jopa tätä enemmän, Mercogliano uskoo.
Koronaviruksen vaikutus palkkakattoon saattaa kuitenkin kääntyä tässä suhteessa Rangersin eduksi.
– Johtuen palkkakaton jäämisestä ennalleen mahdollisuudet välimiesneuvotteluun kasvavat. Joko asiat menevät näin pitkälle, tai sitten molemmat suostuvat ottamaan pienemmän vuosipalkan taatakseen pidemmän sopimuksen, jolloin Rangers saisi heidät arviolta noin neljän miljoonan vuosipalkoilla, toimittaja uskoo.
Strome kuittasi tästä kaudesta 3,1 miljoonaa dollaria. 24-vuotias DeAngelo puolestaan solmi vuosi sitten vuoden ja vain 925 000 dollarin arvoisen jatkosopimuksen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jouluvisa: osaatko nimetä Liigan maalipörssin voittajat?
- JYP tiputti jättimäisen sopimusuutisen!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Antti Raanta, 36, teki päätöksen uransa jatkosta
- Urheilucast: Jokerit jäi nuolemaan näppejään – Liigan pistetykki teki valintansa!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä