IS: Teemu Selänne järkyttyi elämänkertakirjurinsa vaatimuksista – pitkä ystävyys katkesi tylysti
Urheilutoimittajana sekä Teemu Selänteen elämänkertakirjurina tunnettu Ari Mennander tuomittiin tämän viikon maanantaina vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen sekä yli 200 000 euron korvauksiin yrityksensä tekemistä talousrikoksista.
Mennanderin tuorein yritys Mennu Productions Oy haastoi samalla kaksi Selänteen yhtiötä oikeuteen vaatien näiltä reilun 250 000 euron saatavia.
Tuore vaatimus tiesi Selänteen ja Mennanderin pitkäaikaisen ystävyyden katkeamista. Selänne kommentoi asiaa Ilta-Sanomille:
– Harmittaa Mennun puolesta, että hänen tilanteensa on mennyt näin pahaan jamaan, mutta vielä enemmän harmittaa se, että olemme olleet Mennun kanssa vuosikausia hyviä kavereita. Meillä on pitkä historia takana myös perheidemme kanssa. Yhteisiä juhannuksia, itse asiassa jopa viime juhannus, sekä vierailuja jenkeissä ja muuta.
– Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että me olemme ne viimeiset ihmiset, jotka ovat oikeasti yrittäneet auttaa Mennua, niin hän hyökkää niitä ihmisiä vastaan, Selänne harmittelee.
Kiekkotähti ei ole omien puheidensa mukaan jättänyt ystäväänsä pulaan edes vaikeina hetkinä.
– Mun firma on antanut hyvää hyvyyttään sadantuhannen ja minä henkilökohtaisesti 50 000 euron lainan. Olemme lisäksi maksaneet hänen autojensa vakuutusmaksuja, muuttofirman laskuja, sähkölaskuja, kaiken näköisiä laskuja, Selänne paljastaa lisäten antaneensa Mennanderille vippejä noin 10 000 euron edestä.
– Ja yhtään, penniäkään, ei lainoista ole tullut takaisin, joten tuntuu kieltämättä hyvin erikoiselta, että koira yrittää purra ruokkijaansa. Jokainen tanssii tyylillään, Selänne päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Edmonton Oilersille paha takaisku!
- HPK-tähti jättää seuran – tässä uusi osoite
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- NHL-seuran saippuooppera: Tähtipelaajat riitautuivat – ”Surkea työmoraali”
- Näkökulma: Vaasan Sport teki itsestään naurunalaisen – ja se oli aivan oikein
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Vaasan Sportilta karu tiedote: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Nyt se on varmaa! Leo Komarovin ura jatkuu
- Jarmo Kekäläinen putsaa pöytää: jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK valotti viimein Kristian Vesalaisen tilannetta
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Nyt jysähti – Kärpille jättiuutinen!
- IL: Jokereilta huippuvärväys – vahvistuu SaiPan pisterohmulla!
- Toimittaja: HIFK:sta tuttu pistelinko siirtyy Kärppiin!
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!