HPK:lle voitollinen tulos – seurapomo muistuttaa silti realiteeteista: ”Tuleva syksy ja kausi näyttävät todella haasteellisilta”
Keväällä 2019 Liiga-mestaruutta juhlinut ja päättyneellä sesongilla 90-vuotisjuhlakauttaan viettänyt HPK tiedottaa positiivisista talousluvuista.
Hämeenlinnalaisseuran taustayhtiö HPK Liiga Oy:n huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden liikevaihto oli reilut 6,6 miljoonaa euroa, jossa laskua oli noin 385 000 euroa edelliseen tilikauteen. Yhtiö teki kuitenkin liikevoittoa reilut 325 000 euroa. Tilikauden voitto rahoituskulujen ja verojen jälkeen oli tiedotteen mukaan tarkalleen 251.470,11 euroa.
Seura kertoo liikevaihdon laskun merkittävimmäksi syyksi koronaviruspandemian aiheuttaman koko Liiga-kauden keskeytymisen 13.maaliskuuta. HPK Liiga Oy:n liiketoiminta oli kuitenkin ollut läpi koko tilikauden siihen saakka vahvassa kasvussa. Merkittävimpinä syinä tähän mainitaan edellisellä kaudella voitettu Suomen mestaruus sekä seuran juhlakausi.
– Liiketulos on palkinto isosta työmäärästä, jonka koko organisaation kaikki ihmiset ovat tehneet menneen vuoden aikana. Strategiamme yhtenä päätavoitteena on ollut yhtiön vakavaraisuuden ja taseen kuntoon laittaminen. Kun Matkalla Huipulle osa 2 -projektimme alkoi, haaveena oli, että 90-vuotias HPK on velaton. Ja voimme nyt sanoa, että tämä tavoite on käytännössä toteutettu, HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen hehkuttaa.
Toivanen muistutti samalla kuitenkin täynnä haasteita olevasta tulevaisuudesta niin HPK:lle kuin koko suomalaiselle jääkiekollekin
– Tuleva syksy ja kausi näyttävät todella haasteellisilta. HPK Liiga Oy tavoittelee nyt alkaneelle tilikaudelle noin 5,5 miljoonan euron liikevaihtoa ja nollatulosta. Pelaajabudjettimme säilyy alkavalle kaudelle edellisen kauden tasolla. Edellisten kausien hyvät tulokset antavat nyt hyvän selkänojan, johon nojata haastavana aikana, Toivanen painottaa.
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!