Edmontonissa haaveillaan yhä Jesse Puljujärvestä? ”Toivon yhä edelleen, että hän saa asiat sovittua Oilersin kanssa”
Jesse Puljujärvestä on käyty viime päivinä runsaasti kuumia sananvaihtoja Pohjois-Amerikassa. Väittelyä on käyty muun muassa siitä, millä tasolla hän on tällä hetkellä ja millainen vaihtoarvo hänellä voisi olla.
Aiemmin Puljujärvestä useaan otteeseen kriittisesti kirjoittanut Edmonton Journal on niin ikään alkanut lämmetä suomalaislupaukselle. Seuran hylkääminen on jo menneen talven lumia. Toimittaja David Staples viimeisimmässä artikkelissa hyökkääjälupauksesta maalailtiin ruusuinen kuva.
Staples kommentoi, että Liigaan paluu oli voitto kaikille osapuolille. Puljujärvi ei olisi pärjännyt NHL:ssä, vaikka Edmonton Oilers olisikin saanut suomalaisen maariteltua sopimukseen.
Staples oli myös poikkeuksellisen optimistinen tulevaisuuden suhteen.
– Puljujärvi on tehnyt lähiaikoina harvinaisen selväksi, että hyvän Liiga-kauden jälkeen hän saattaa palata Edmontoniin. Hän on sanonut tästä skenaariosta useaan otteeseen ”älä koskaan sano ei koskaan”. Tämä on selvä pehmentyminen hänen kannassaan viime vuodesta, kun hän ja hänen agenttinsa tekivät selväksi, että he halusivat tulla kaupatuksi uuteen NHL-kaupunkiin, Staples kirjoittaa.
– Loppujen lopuksi Puljujärven vuosi Suomessa auttoi häntä pääsemään uusille urille ja muuttamaan hänen koko uransa suunnan. Se on osoittautunut pelkästään positiiviseksi liikkeeksi, jota ei voi missään nimessä käyttää häntä vastaan. Annan hänelle tunnustusta, ja toivon yhä edelleen, että hän saa asiat sovittua Oilersin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!