Ohhoh: Pilaako koronavirus tämänkin – CHL:ssä mukana ollut joukkue vetäytymässä peleistä? “Emme voi aloittaa pelejä 500 katsojan rajoituksella”

Norjassa ykkösseurojen kastiin lukeutuva Stavanger on ilmoittanut paikallisen VG:n mukaan, ettei se osallistu maan pääsarjan, mikäli Norjan säännökset kieltävät ensi syksynä yli 500 katsojan pääsemisen sarjapeleihin.
– Siinä tapauksessa sarjassa on yhdeksän joukkuetta, emmekä me tee mitään, seuran omistaja Tore Christiansen lataa.
Tuolla katsojamäärällä positiiviseen tulokseen yltäminen ei tule toteutumaan esimerkiksi tv-sopimuksen pienuudesta johtuen.
– Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin osakeyhtiön johtamisesta. Emme pystyisi toimimaan lainan antajien rahoilla, se on laitonta. Emme voi aloittaa pelejä 500 katsojan rajoituksella, seuran omistaja jatkaa.
Christiansen ei usko siihen, että sarja saisi luvan aloittaa kautensa syyskuussa yli 500 katsojalle. Siihen pamppu sen sijaan uskoo, että sarjan alkua lykätään pitkälle syksyyn tai jopa loppuvuoteen.
Yleisön rajaaminen peliä kohti 500 katsojaan olisi kieltämättä kova paukku Stavangerille. Christiansen kertoo, että viime kaudella seura myi noin 2 500-2 800 kausikorttia. Ottelukohtainen katsojakeskiarvo oli 3 340.
Stavangerin vetäytyminen olisi kova paukku myös norjalaiskiekolle. Joukkue voitti viime talvena maan pääsarjan runkosarjan ylivoimaiseen tyyliin, 23 pisteen erolla ennen Storhamaria. Kaudella 2017-18 Stavanger pelasi CHL:ää.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- The Athletic: Carolina valmis jysäyttämään suomalaiskaupan – tässä kohde?
- San Josen miinusmasiina kiinnostaa siirtomarkkinoilla: ”Monet seurat tulevat tarkistamaan hintalapun”
- Oho! NHL:n palkkakattoon odotetaan dramaattista muutosta ensi kaudelle
- NHL:n venäläistähden haastattelu meni pipariksi – kuka päästi kuuluvan pierun?
- Patrick Kane debytoi Detroit-paidassa – tässä ketjussa supertähti nähdään
- Jukka Jalonen jättää Leijonat – näin huippuluotsi kommentoi ensi kauden kuvioitaan
- 12 miljoonan dollarin sopimus kouraan! NHL-tähtihyökkääjä solmi rahakkaan jatkodiilin
- Neljässä vuodessa alasarjoista Leijoniin – Jukka Jalonen hehkuttaa ensikertalaista: ”Erittäin positiivinen yllätys”
- Jukka Jalonen järkyttyi Sanni Hakalan halvaantumisesta – ”Vähän pelottaa oman lapsen puolesta”
- NHL-toimittaja väittää: Dallas siirtohuhuissa pyörivän tehopuolustajan kintereillä – Miro Heiskanen saamassa viimein apuja?
- Potkut tulossa? Liigassa loistanut maalivahti kohun keskellä – epäillään rattijuopumuksesta
- HIFK täräytti pelaajahankinnan tiskiin – kaappasi toisen seuran tähtipuolustajan
- Sydäntäsärkevä päivitys: Sanni Hakala joutuu lopettamaan uransa – halvaantui rinnasta alaspäin
- NHL:ssä jysähti iso vaihtokauppa!
- Lähde: Corey Perrylle löytymässä uusi seura NHL:stä!
- Paljastus: Patrick Kane hylkäsi toisen seuran monivuotisen NHL-sopimuksen
- Lähde: Ilja Kovaltshuk jatkaa uraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Columbuksessa kuohuu jälleen – tähtipelaajat ottivat yhteen
- Lauri Marjamäen rehellinen arvio MTV:lle: tästä syystä Nick Ritchie ei kelvannut NHL-seuroille
- Kultaleijona Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä – ”Yksi parhaista puolustajista Euroopassa”