Suomen ja USA:n välillä 11. toukokuuta pelattu jääkiekon vuoden 2008 MM-kisojen välisarjan ottelu jäi historiakirjoihin pitkäksi aikaa. Leijonien 3-2-voittoon päättyneessä pelissä jaettiin nimittäin kaikkien aikojen suurin jäähyminuuttimäärä.

Itse asiassa ottelun jokaisessa erässä niitä lätkäistiin joukkueille poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi avauserässä Olli Jokinen lensi ulos isoista ovista selästä taklaamisen takia.

Toisen kaksikymppisen aikana joukkueille tuomittiin aikavälillä 23.45-38.31 yhteensä peräti yhdeksän kakkosta.

Lisäksi väkivaltaisuudesta 2+2-minuuttia sai Teemu Selänne, joka otti yhteen Dustin Brownin (2+10) kanssa. Pelaajat olivat NHL:ssä Selänteen loppuvuosina kovia kilpakumppaneita, sillä suomalaisen Anaheim Ducks ja yhdysvaltalaisen Los Angeles Kings pelaavat samassa divisioonassa.

Tanssit huipentuivat, eivät illan hitaimpiin, vaan illan verisimpiin valsseihin. Anssi Salmela ja David Backes ottivat yhteen niin, että suomalaisen turpavärkki oli verestä punainen kuin paloauto.

Ottelun loppuhetkillä isoja kakkuja saivat myös Adam Burish (5+20), Matt Greene (2+2+20) ja Antti-Jussi Niemi (2+2+20).

Suomi keräsi pelissä jäähyjä kaikkiaan 96 minuuttia ja USA jopa 106 minuuttia. Yhteismäärä nousi siis 202:een.

Voit tarkastella kuuman ottelun pöytäkirjaa täältä.

Leijonat otti Halifaxissa ja Quebecissa pelatuissa MM-kisoissa hienosti pronssia. Puolivälierässäkin se kurmotti USA:a, nyt jatkoajalla 3-2. Välierässä Venäjä jyräsi Leijonien yli 4-0, mutta pronssiottelusta Suomi korjasi kotiinviemisiksi himmeimmät mitalit kaadettuaan Ruotsin samoin luvuin.